Salminen siirtyy enduro 2-luokkaan

– Tämä on luonnollinen siirtymä seuraavaan luokkaan. Haen sitä kautta itselleni uusia haasteita ja pidän mielialan sekä motivaation korkealla. Eihän motivaatio ole nytkään koetuksella, mutta tällä varmistetaan se, että se ei menekään siihen suuntaan, sanoo Salminen, jonka urheilutoimittajat valitsivat maanantaina vuoden 2011 parhaaksi moottoripyöräurheilijaksi Suomessa.

Kolmella vuosikymmenellä MM-kultaa takoneen Salmisen, 35, viime kauden meriitteihin lukeutui henkilökohtaisen tittelin lisäksi Suomessa saavutettu joukkuemestaruus.

”Oppimista on edessä paljon
vähemmän kuin vuosi sitten”

Salmisen mittavalta meriittilistalta löytyy E2-luokan maailmanmestaruus vuodelta 2004, jonka jälkeen hän siirtyi kahdeksi kaudeksi USA:n GNCC-sarjaan.

Salmisen Amerikan valloitus sujui kahden mestaruuden merkeissä, minkä lisäksi hänet valittiin vuonna 2005 mantereen parhaaksi moottoripyöräurheilijaksi.

Paluu E2-luokkaan sujuu kokeneelta vantaalaiskuljettajalta suuremmitta mutkitta.

– Viime vuonna ajamani Husqvarnan pikkunelari ja tämä 310-kuutioinen perustuvat samaan pyörään. Pyörä on periaatteessa samanlainen rungon, geometrian ja jousituksen osalta. Oppimista on edessä paljon vähemmän kuin vuosi sitten. Oppia haetaan lähinnä moottoriin, johon on tullut taas aika paljon uusia juttuja, toteaa Salminen.

Husqvarnalla voitettiin viime vuonna kakkosluokan mestaruus ranskalaisen Antoine Meon toimesta. Tällä kaudella Salmisen tiimikaverina E2:ssa kilpailee italialainen Alex Salvini.

Sanomattakin on selvää, että Salmisen tavoite ei voi olla mikään muu kuin mestaruus.

– Kilpailu menee kuitenkin koko ajan kovemmaksi. Kaiken on natsattava kohdalleen, tähdentää tulevana sunnuntaina Gironan tuttuihin harjoitusmaisemiin Espanjaan suuntaava Salminen.

Suomi ja Ruotsi hyvää
vaihtelua MM-sarjaan

Kahdeksan osakilpailuviikonvaihdetta kattava MM-sarja käynnistyy 24.-25. maaliskuussa Chilen Talcassa, josta matka jatkuu nopealla aikataululla Argentiinan San Juaniin.

Heinola isännöi Suomen osakilpailua 1.-2. syyskuuta. Heinolan jälkeen ajetaan enää kaksi kisapäivää Ranskan Brignolesissa.

– Kotiyleisön edessä on aina hieno kilpailla. Hyvää vaihtelua aiempaan tuo edelleen myös se, että Ruotsi palaa Suomen lisäksi sarjaan.

Salminen ajoi viime kaudella MM-sarjan lisäksi täyden kauden Espanjan sarjassa, sekä valikoituja kilpailuja Italiassa. Ensi kauden kilpailukalenteri muotoutuu tältä osin lähiaikoina palaverissa tiimipäällikkö Fabrizio Azzalinin kanssa.

– Lopullista päätöstä ei ole vielä tehty, mutta oma näkemykseni on se, että en aja enää Espanjan sarjaa. Vaihtoehdot alkavalla kaudella ovat Ranskan ja Italian sarjat, tuumii Salminen.

Enduron MM-sarjan kilpailukalenteri kaudella 2012:
24.-25.3. Talca, Chile
31.3.-1.4. San Juan, Argentiina
5.-6.5. Munitibar Arbacegi, Espanja
12.-13.5. Torres Vedras, Portugali
30.6.-1.7. Castiglion Fiorentino, Italia
25.-26.8. Karlsborg, Ruotsi
1.-2.9. Heinola, Suomi
20.-21.10. Brignoles, Ranska

Uusin numero