Salminen jatkoi podiumputkea

Neljä voittoa ja yksi kakkossija saivat jatkoa kolmospaikan merkeissä Italian osakilpailun jälkimmäisenä ajopäivänä Sisilian Francavillassa.
-En voi olla tähän sijoitukseen suuremmin pettynyt varsinkaan siinä mielessä, että ylsin podiumille vähän huonompanakin päivänä.
Salminen johti luokkaansa vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen, kunnes pelin henki muuttui toisella crossitestillä.
– Kaaduin vallista irtokiville ja tussasin siinä sekunteja. Sen jälkeen ei vain jostain syystä tullut enää haluamani pätkäaikoja, vaikka en virheitä tehnytkään. Kello ei vain pitänyt etenemisestäni, muotoili Salminen.

Suomalaisille jälleen kolmoisvoitto

Sisilian toisen ajopäivän voiton vei nimiinsä Salmisen Husqvarna-tiimikaveri Matti Seistola.
Uransa ensimmäistä MM-osakilpailuvoittoa juhlinut Seistola kukisti tiukassa taistelussa KTM:llä kisaavan Eero Remeksen 2,85 sekunnilla. Salminen tuli puolestaan 15 sekuntia Remeksen takana.

Avauspäivänä järjestys oli Salminen-Seistola-Remes, joten suomalaiskuljettajat putsasivat Sisilian mitalipöydän viimeistä murua myöten.
– Jos jonkun muun piti tuo voitto ottaa, niin sen suo kyllä Seistolalle. ”Masalla” oli hyvä syöttö päällä jo lauantainakin, mutta silloin hän sortui vielä virheisiin ja kaatumisiin, totesi Salminen.

Sarjan pienimmän luokan kaikki osakilpailuvoitot ovat olleet tällä kaudella suomalaiskuljettajien kaunista käsialaa, mikä näkyy komeasti kolmoisjohtona myös MM-pisteissä. Salmisella on koossa 142, Remeksellä 124 ja kolmanneksi voittonsa ansiosta nousseella Seistolalla 109 pistettä.
MM-sarja saavuttaa puolimatkan krouvinsa neljän viikon kuluttua, kun seuraavat kaksi kisapäivää ajetaan Turkin Fethiyessa.

Francavilla da Sicilia, MM-sarjan 6/16 osakilpailu, luokka E1:

1) Matti Seistola Suomi, Husqvarna 1.06.37,35
2) Eero Remes Suomi, KTM + 2,85 sekuntia jäljessä
3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 18,12
4) Thomas Oldrati Italia, KTM + 24,81
5) Lorenzo Santolino Espanja, KTM + 1.02,68
6) Fabien Planet Ranska, Sherco + 1.45,32.

Uusin numero