Salminen hämmensi hymyssäsuin hurjan Erzbergin prologin kärkeä

Hurjan kisan vuonna 2001 voittanut Salminen hämmentää hymyssäsuin kärkeä prologi-osuuksilla, mutta sunnuntain huipennus Red Bull Hare Scramble saa suosiolla jäädä muiden väännöksi.

– En minä sentään hulluttelemaan lähde!, naureskelee Salminen.

– En aja sunnuntain kilpailua, eikä se ollut koskaan tarkoituskaan. Tärkeintä järjestäjille oli se, että olin aiempana voittajana mukana tässä 20-vuotisjuhlatapahtumassa, jatkaa lauantai-iltana Suomeen palaava Salminen.

"Torvi auki sumussa"

Salminen osoitti kuitenkin jo prologin ensimmäisessä vaiheessa perjantaina, että vauhdissa kyllä löytyisi hyvinkin kisan 50 kuljettajan eturiviin, ellei jopa paalupaikalle asti.

Husqvarnaa käskyttävä Salminen kipusi ja kurvaili perjantain prologissa karulle vuorelle neljänneksi nopeimmalla ajalla. Kärki jäi vajaan 18 sekunnin päähän. Ero kakkossijaan oli vain 1,076 sekuntia.

– Se oli hyvä tulos, vaikka matkassa olikin vähän murheita, mutta toki niitä oli varmaan muillakin. Sumusta oli suurta haittaa ylhäällä vuorella, jossa pari mutkaa meni pitkäksi torvi auki ajaessa. Lisäksi kaaduin kertaalleen, kun takarengas luisti alta, summasi Salminen.

Salminen ajaa vielä prologin toisen osuuden lauantaina. Tosin vaikuttaa vahvasti siltä, että perjantain ajat saattavat jäädä voimaan sunnuntain kisan lopullisia 500 lähtöpaikkaa jaettaessa.

– Nyt täällä vähän sataa tihuttaa ja voi olla että tuo reitti saattaa olla muutenkin haastavampi lauantain 1800 kuljettajan jäljiltä.

"Kavereilla näyttää
olevan vatsat kuralla!"

Salmisen mukaan Erzbergin henki ja luonne ovat muuttuneet melkoisesti sitten 2000-luvun alkupuolen.

– Se muuttui oikeastaan vuonna 2007, kun Taddy Blazusiak tuli näihin kuvioihin mukaan. Homma meni silloin ammatti- ja sarjamaisemmaksi. Aiemmin reittiin ei saanut tutustua ja silloin sitä ei koskaan tiennyt, mitä edessä on. Nyt jotkut kaverit ovat tutustuneet reittiin jo kolmen viikon ajan. Ainakin minun mielestäni tämä kaikki on vähän latistanut hienon tapahtuman fiilistä, tuumii Salminen.

Salminen seurasi paineitta ja virne kasvoillaan kuljettajien valmistautumista lauantain urakkaan.

– Onhan tämä hauskaa katsella ja tuntuu kieltämättä vähän hassultakin, kun turhankin tosikkomaiset kaverit näyttävät olevan vatsat kuralla. No, pojat ovat poikia, huikkasi Salminen.

Eikä siinä suinkaan kaikki.

– Ja sitten vielä noiden pyörien kanssa on mielestäni aivan turhaa ja miltei loputonta säätämistä näissä olosuhteissa. Tuossakin vieressä pähkäillään millaiset jalkatapit ja iskarit valitaan. Aivan turhaan. Se on nyt ihan sama vaikka tuonne lähdettäisiin ilman iskareita!, Salminen kuvailee Erzbergin korutonta luonnetta.

Niin, tämä Erzbergin slogan kertoo käytännössä kaiken – mitään siihen lisäämättä ja mitään siitä pois ottamatta: ”Tougher than iron – harder than steel” .

20. Erzbergrodeo, Itävalta.
Perjantain prologin tulokset:

  1. Ossi Reisinger Itävalta, Husqvarna FC 450 10.36,831
  2. Matthias Walkner Itävalta, KTM SX 450  10.53,586
  3. Taylor Robert USA, KTM 300 XC 10.54,028
  4. Juha Salminen Suomi, Husqvarna TE 450 10.54,662
  5. Seppy Fally Itävalta, Kawasaki KX 450 F 10.55,764
  6. Jonny Walker Iso-Britannia, KTM 300 EXC 10.58,839
  7. Rudi Pöschl Itävalta, Husqvarna FE 501 11.01,744
  8. David Knight Iso-Britannia, Sherco 300 11.04,799
  9 Wade Young Etelä-Afrikka, KTM 300 XC 11.05,28
10. Andreas Lettenbichler Saksa, KTM 300 EXC 11.07,929

Täydelliset tulokset:
http://erzbergrodeo.at/jart/prj3/erzberg/data/uploads/resultate2014/prolog/Competition_Day1.pdf
 

Uusin numero