Salminen: ”Enskatesti kompastuskivenä”

– Tiukkaa vääntöä, eikä olosuhteiltaan tosiaankaan mikään helppo ja mieluinen viikonloppu. Tietysti tuo lauantai jäi vähän harmittamaan, mutta hyvä näinkin. Palasin palkintokorokkeelle ja nousin MM-pisteissä takaisin toiselle sijalle, totesi Salminen.

Salmisen edelle kauden kuudennessa osakilpailussa ehtivät hallitseva ranskalaismestari Antoine Meo ja Eero Remes. Meo kukisti Espanjasta kaksi kakkossijaa lievästä kuumeesta huolimatta hakeneen Remeksen 17,73 ja Salmisen 39,22 sekunnilla. Lauantaina voittoon viilettänyt Matti Seistola oli viides 45,64 kärjestä.

Husqvarna-tiimikaverusten Salmisen ja Seistolan väliin kiilasi espanjalainen Cristobal Guerreo. Guerrero ehti käydä niukasti Salmisen edellä päivän kolmanneksi viimeisellä, eli kymmenennellä maastokokeella.

– Aamusta kulki ihan hyvin, mutta sitten en vain saanut jostain syystä parasta virettä päälle. Pystyin kuitenkin puristamaan taas nuo kaksi viimeistä pätkää ja pitämään Guerreron sekä Masan (Seistola) takanani, kertoi Salminen.

– Meon ja Remeksen vauhtiin ei ollut tänään asiaa. Eero ajoi todella kovaa ja hienosti.

Helteisessä Puerto Lumbrerarissa ei nähty tällä kertaa terävintä Salmista.

– Varsinkin endurotestillä tuli tussailtua. Se oli se minun kompastuskiveni täällä. Enskatesti oli yhtä pölyuraa ja en vain löytänyt luottamusta kääntää etupyörää siten kuin olisin halunnut. Kyytiä olisi kyllä pitänyt löytyä paikka paikoin enemmän.

Viisi osakilpailua nimiinsä vienyt Meo johtaa sarjaa pistein 111. Salmisella on koossa 90 pistettä, eli yksi Seistolaa enemmän. Remes on 79 pisteellä neljäntenä.

MM-sarja jatkuu ja saavuttaa samalla puolivälinsä ensi viikonvaihteessa Torres Vedrasin maisemissa Portugalissa.

– Espanjassa nämä kaikki kolme enduro-, crossi- ja extreme-pätkää olivat käytännössä samanlaisia. Toivotaan, että Portugalissa olisi luvassa teknisempää, mistä minä pidän. No, katsotaan nyt. Minähän en näitä reittejä suunnittele, heitti Salminen.

Espanjan MM-osakilpailun muista suomalaiskuljettajista Marko Tarkkala ajoi kauden tähän mennessä parhaan sijoituksensa yltämällä E3-luokassa seitsemänneksi. Roni Nikander ajoi E2:ssa sijalle 12.

Ison luokan voiton vei nimiinsä Ranskan Christophe Nambotin. E2:ssa nopein oli puolestaan Espanjan Ivan Cervantes. Molemmat ajoivat tuplavoittoihin Puerto Lumbrerarissa. Cervantes- oli molempina päivinä myös yleiskilpailun ykkönen.

Uusin numero