Salminen ajaa ”aavekaupungissa” Italian endurosarjan mitalista

Niistä ensimmäinen ajetaan sunnuntaina San Giacomo di Roburentin maisemissa. Salminen on kiertänyt pitkällä urallaan maailmaa ja varsinkin eteläistä Eurooppaa ristiin ja rastiin, mutta San Giacomo di Roburent on hänellekin täysin uusi tuttavuus.

– Kilpailemme noin 1000 metrin korkeudessa. Paikkana on laskettelukeskus, joka vaikuttaa näin kesäaikaan kuin aavekaupungilta. Tuskinpa tänne vuorille olisi tullut edes eksyttyä ilman tätä kisaa, hymähtää Salminen.

– Lämpöä on tuollaiset 30 astetta, mutta kyllähän se ilma kulkee ja kiertää mukavasti näin korkealla, jatkaa Salminen.

Hallitsevalla mestarilla, kolme edellistä osakilpailua voittaneella ja myös E2-luokan MM-sarjaa johtavalla italialaisella Alex Salvinilla on koossa 88, hänen maanmiehellään Thomas Oldratilla 75 ja Salmisella 72 pistettä. Ranskalainen Johnny Aubert on neljäntenä pistein 57.

– Aubert on kuitenkin päättänyt jättää Italian sarjan kesken, joten mitaleista väännetään näillä näkymin tiukasti Salvinin, Oldratin ja meikäläisen kesken. Tämäkin mitali toki kiinnostaa ja kaikki on yhä mahdollista, painottaa jo kauden 19. kilpailupäiväänsä valmistautuva Salminen.

– Onhan sitä tullut tosiaankin ajettua paljon kuuden viimeisen kuukauden aikana, kun mukaan lasketaan myös treenit ja testit. Sunnuntain kisan jälkeen alkava kesäloma on kyllä paikallaan, sanoo Salminen.

Salminen on tutustunut huolella työmaahansa ja todennut sen hyväksi.

– Ihan hyvät ek:t kaiken kaikkiaan. Suht pitkä endurotesti ajetaan pääosin tienpohjaa, johon on rakennettu shikaaneja vauhtia hillitsemään. Extreme-testi sijaitsee pienemmässä rinteessä, jossa edetään kapeaa ränniä. Crossitesti on puolestaan tuotu todellakin hiljaiselta vaikuttavan kylän keskelle ja nurmirinteelle, jossa kurveista ei ole varmastikaan pulaa, kuvailee Salminen.

Salmisen lisäksi muista suomalaiskuljettajista San Giacomo di Roburentissa on mukana TM:ää kuskaava Eero Remes, joka on sarjassa seitsemäntenä pistein 37.

Italian endurosarjan pistetilanne 5/7 osakilpailun jälkeen:
1) Alex Salvini Italia, Honda 88, 2) Thomas Oldrati Italia, Husaberg 75, 3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna 72, 4) Johnny Aubert Ranska, KTM 57, 5) Simone Albergoni Italia, Honda 54, 6) Manuel Monni Italia, KTM 41, 7) Eero Remes Suomi, TM 37.

Viimeiset osakilpailut: 7.7. San Giacomo di Roburent, 1.9. Cassano Magnago.