Saksalaistähti sai tarpeekseen MotoGP-luokan ongelmatiimistä

Suurissa taloudellisissa vaikeuksia oleva sveitsiläisitalialainen Forward Racing ei pysty osallistumaan viikon kuluttua Indianapolisissa ajettavaan USA:n GP:hen.

Brad katsoi parhaaksi viheltää pelin välittömästi poikki, sillä tiimin tulevaisuutta verhoavat synkät pilvet käynnissä olevasta pelastusoperaatiosta huolimatta.

Bradl aikoo tehdä kuitenkin pikaisen paluun MotoGP-luokan pyörän selkään ja se saattaa tapahtua jo Indianapolisissa Aprilian puikoissa.

Moto2-luokan ex-mestari Bradlilla on vankka tuki takanaan. GP-sarjaa hallinnnoiva Dorna haluaa varmistaa – hinnalla millä hyvänsä – saksalaisedustuksen jatkossakin ratamoottoripyöräilyn parrasvaloissa.

MotoGP-luokan ensi kauden kaikki tallipaikat on jo lyöty hyvissä ajoin lukkoon.

Hondalta aiemmin tilaisuuden saanut, mutta sen lunastamisessa epäonnistunut Bradl on yhdistetty kauden 2016 osalta Aprilian lisäksi myös Ducatin satelliittitiimiin.
 

Uusin numero