Sade sekoitti pakkaa

Lauantaina superbike-luokan voittoon vahvalla esityksellä ajanut Eeki Kuparinen jätti sunnuntain lähdön väliin. Espanjan mestaruussarjaan keskittyvä, vain pikavisiitille SM-sarjaan poikennut Kuparinen ei ollut ottanut sadekelin renkaita mukaan. Näin ollen märälle radalle ei kannattanut edes lähteä kokeilemaan.
Luokan voittoon ajoi Magnus Collin. ”Mankka” on tunnetusti nopea sadekelillä eikä mies jättänyt arvailuille varaa. Sadekelin spesialisti pisteli selvästi kovimmat kierrosajat koko porukasta ja suorastaan pujotteli tiensä letkan keskivaiheilta kärkipaikalle. Vielä viimeistä edelliselle kierrokselle lähdettiin Ville Valtosen johdolla mutta Collin pyyhkäisi Valtosesta ohi kuin tuulispää ja vei nimiinsä jälleen yhden sadekelin kisan. Ville Valtonen siis lähdön kakkonen ja Jan Kopponen kolmas. Supebike B-luokan voiton vei Petri Harju.
Superstock 600 –luokkaa kaikissa osakilpailuissa hallinnut Niki Tuuli joutui jättämään sunnuntain kilpailun ajamatta kuumeen takia.
Voiton lopulta nappasi lauantaina toiseksi ajanut Felix Nässi. Kärkipaikkaa piti pitkään hallussaan Nässin kanssa aiemmin kovan taistelun käynyt Aki Valkila. Pieni ajovirhe kuitenkin kostautui ja Nässi pääsi tuikkaamaan ohi ja karkuun Valkilalta. Kolmanneksi ajoi Vertti Takala, joka teki siinäkin mielessä hienon kisasuorituksen, että nappasi samalla B-luokan voiton. Takalan taakse jäi kisassa tukku nimekkäitä A-luokan kuljettajia.
Eri luokkien täydelliset tulokset, sekä aika-ajojen tulokset löytyvät osoitteesta www.race-monitor.com/Results/Race/59211

Uusin numero