Sacchi rakensi tiiminsä suomalaistallin ex-kuljettajien varaan – Pesek sai rahat kokoon

Kyseiset kuljettajat ovat ranskalainen Johann Zarco ja tshekki Lukas Pesek.

Mika Kalliota ajattavan Marc VDS-tiimiin kanssa viime syksynä jo esisopimuksen solminut, mutta kalkkiviivoilla särmikkäiden taustajoukkojensa käskyttämänä päätöksensä yllättäen pyörtänyt Zarco kilpailee Suter-pyörällä Moto2-luokassa.

Paluun GP-sarjaan kahden vuoden tauon jälkeen tekevä Pesek puolestaan debytoi MotoGP-luokassa CRT-sääntöjen mukaisella Suter BMW-pyörällä tiimikaverinaan italialainen Danilo Petrucci.

Pesekin osalta kyse on ostopaikasta. Hänen piti kiikuttaa Sacchille reilut 200 000 euroa. Kuvio oli vaiheessa vielä pari viikkoa sitten, mutta nähtävästi Sacchi on saanut omansa. Ainakin Pesek poseerasi yhdessä Petruccin ja Zarcon kanssa Ioda-tiimin julkistamistilaisuudessa, joka järjestettiin Dosson di Casierierissa.

Petrucci ja Pesek käynnistävät CRT-tiimeille räätälöidyt Magneti Marellin ECU-testit ensi sunnuntaina Sepangin radalla Malesiassa. MotoGP-luokan ensimmäinen virallinen testijakso ajetaan samalla radalla 5.-7. helmikuuta.

Zarco puolestaan avaa Kallion ja kumppaneiden kanssa Moto2-luokan virallisen testijakson 12.-14. helmikuuta Valenciassa.

– Turha sitä on kiistää: päätavoitteeni on ajaa alkavalla kaudella koko ajan kärkiporukassa ja voitoista, julistaa Ajon riveissä kaudella 2011 piikkiluokan MM-hopeaa kuitannut Zarco.

Pesekille paikan poimiminen MotoGP-luokasta oli sinällään jo suuri voitto.

– Näen tämän ennen kaikkea mahdollisuutena, josta lähden ottamaan kaikenirti. Teen parhaani, pyrin nauttimaan ja palkitsemaan kaikki tukijani sekä fanini Tshekissä, pyörittelee Pesek.

* Lukas Pesek (vas.), Danilo Petrucci ja Johann Zarco. Kuva: Iodaracing
 

Uusin numero