Rouhiainen toipui SM-avaukseen

Rouhiaisen osallistuminen SM-avausosakilpailuun oli vaakalaudalla. Maaliskuussa saatu rannevamma ei aluksi parantunut odotetulla tavalla. Nyt kaikki on kuitenkin kunnossa.

– Hyvältä tuntuu. Keskiviikkona kävin Hyvinkäällä ajamassa eivätkä paikat kipeytyneet, kommentoi Rouhiainen.

Ajotuntumaa ei Rouhiaisella paljoakaan ole, sillä viimeisen kolmen viikon aikana hän on päässyt harjoittelemaan vain kahdesti. Ranteen on pitänyt antaa toipua rauhassa, eikä pyörän selkään ole ollut asiaa.

– Huomenna käyn treenaamassa lisää, Yamaha-pilotti kertoi.

Vähäistä ajotuntumaa korvataan kovalla ajohalulla. Viimeisten viikkojen aikana Rouhiaisen kärsivällisyyttä on koeteltu, mutta nyt odotus palkitaan.

– Täysillä ollaan viikonloppuna mukana kisassa, päätti Rouhiainen.

Uusin numero