Rouhiainen rauhallisin mielin MX1-luokan SM-avaukseen

Jo yhdeksättätoista kertaa ajettu West Cross Weekend oli Rouhiaisen kohdalla erittäin onnistunut. Sunnuntain ensimmäisessä erässä hän oli kolmas, ja jälkimmäisessä erässä tyylikkäästi toinen.

– Mitä pidemmälle viikonloppu eteni, sitä paremmin ajo maistui, Rouhiainen kertoi.

– Lauantaina oli ongelmia, sillä en saanut iskareita ei toimimaan kunnolla. Ongelmat johtuivat radan patikoista, ne iskivät käsille todella kovasti. Huoltokaveri toi Heinolasta viimevuotiset iskarit sunnuntaiksi, ja pyörä muuttui heti paremmaksi ja herkemmäksi.

Yamaha-pilotti löysi kuitenkin pikaisesti syyn iskarimurheisiin.

– Pyysin täksi kaudeksi jäykemmän setin alle, ja treenileirillä ajettiin upottavassa sannassa, eikä niinkään jarrupatteja. Iskarit olivat yksinkertaisesti liian kovat, nyt on palattava tuttuihin viime vuotisiin säätöihin.

Olosuhteet Laitilassa vaihtelivat kuran ja pölyn välillä. Kyttäilyn sijaan radalla nähtiin kunnon kilvanajoa.

– Kaaduin kertaalleen molemmissa erissä, mutta siitä huolimatta onnistuin taistelemaan hyvät sijoitukset. Ensimmäisessä erässä kamppailin Teemu Lehtisen kanssa kakkossijasta, kunnes kaatumisen seurauksena putosin neljänneksi. Siitä sitten onnistuin nousemaan kuitenkin kolmanneksi, Rouhiaianen luonnehti.

– Toisessa erässä olin kakkosena ja olin saanut tehtyä viidentoista sekunnin eron takana tulevaan. Siinä sitten kaaduin, mutta onnistuin jotenkin säilyttämään sijoituksen. Viimeisen kierroksen puristin huolella, ja kilpakumppani jäi lopulta viiden sekunnin päähän.

Onnistuneen kisan jälkeen Rouhiainen pääsee keskittymään rauhallisin mielin tulevaa MX1-luokan SM-avausta silmällä pitäen.

– Viikonloppuna pääsi mittamaan SM-tason vauhtia. Molemmat erät Laitilassa voittanut Roos on väläytellyt vauhtiaan toisinaan myös SM-sarjassa.

– Nyt edessä on kaluston huoltoa, ajotreenia ja palauttelua. Tämä tulos antoi mukavat lähtökohdat parin viikon päästä ajettavaan Hyvinkään SM-osakilpailuun. Oli tärkeää saada hyvä kisa alle, heinolalainen päätti.
 

Viimeisin numero