Rossi tarjosi vastustajilleen vesi- ja shampanjasuihkun Silverstonessa

Rossin kova kokemus oli valttia kauden 12. MM-osakilpailun äärimmäisen haastavissa olosuhteissa.

Rossi vei Yamahaansa tyylipuhtaasti ja virheittä kärjessä siitä huolimatta, että hänen ainoa uhkaajansa Marc Marquez hiillosti Hondallaan aivan imussa.

Kaksintaistelu ratkesi karulla tavalla, kun 20 kierroksen kisasta oli vajaat kahdeksan jäljellä. Liukkaus yllätti Marquezin, joka teki rajun ilmalennon radan ykköskaarteessa tömähtäen lähes naamalleen märkään asfalttiin.

Marquez nousi hurjan rytäkän jälkeen onneksi jaloilleen, mutta kaatuminen tiesi suurella todennäköisyydellä kolmannen peräkkäisen mestaruuden luisumista lopullisesti käsistä.

– Tilanne oli vaikea jo ennen tätä. Nyt se on yhä vaikeampi, myönsi riskillä runtannut Marquez.

Vettä alkoi tulla taivaalta tämän jälkeen yhä sankemmin ja Rossillakin oli vielä edessä pari läheltä piti-tilannetta. ”Tohtori” pystyi kuitenkaan hoitamaan selvitymistaistelun kunnialla ruutulipulle asti.

– Rauhoitin tilannette hieman Marcin kaaduttua, mutta ajattelin hetkeä myöhemmin, että tämä on MotoGP:tä ja kaikki haluavat voittaa minut!, naurahti Rossi.

– Kisan loppu oli todella vaikea, kun radalla oli yhä enemmän vettä. Pystyin pitämään tilanteen kuitenkin kontrollissani. Niin, ja pyörä oli aivan mahtava. Nautin todellakin ajamisesta säästä huolimatta, iloitsi Rossi.

Rossi tuuletti kauden neljättä voittoaan 3,010 sekunnin erolla kisan yllätyskakkoseen, Ducatin Pramc-tiimin Danilo Petrucciin.

Ducatin tehdastiimin Andrea Dovizioso kiirehti neljänneksi ennen Rossin tallikaveria Jorge Lorenzoa.

– Koiranilma, Dovizioso kuittasi osuvasti.

Voittajasta 5,726 sekuntia jäänyt Lorenzo joutui antamaan Rossille samalla periksi 12 pistettä mestaruudesta taisteltaessa.

Kärkikuusikon täydensivät Marquezin tallikaveri Dani Pedrosa ja Marc VDS-tiimin Hondalla kilpaileva Scott Redding.

Pramac-tiimi vahvisti sunnuntaina, että Redding siirtyy ensi kaudella heidän riveihinsä.

Uusin numero