Rossi riehaantui myös Ferrarin voitosta: ”Mammamia, Bravissimi!

Rossin mukaan MotoGP:ssä hermoja raastavinta on warm up-session ja kisan välinen odotteluaika.

Tällä kertaa sekin tovi kulki Rossilta kuin siivillä hänen hehkuttaessaan Losailin ratavarikolla Ferrarin paluuta voittajaksi.

”Mammamia che Ferrari in Malesia! #bravissimi”, Rossi innostui twiittaamaan valmistautuessaan metsästämään huikean uransa 83. MotoGP-luokan osakilpailuvoittoa.

Siivun tuosta voitosta saa myös Ferrari.

”Ferrari kiehtoi, mutta
sydämeni sanoi toista”

Rossi vahvistaa, että hän harkitsi tosissaan uran vaihtoa vuoden 2006 kieppeillä testattuaan Ferraria pariin otteeseen.

– Ensin yritin tapani mukaan vain vitsailla koko asialla, mutta välittömästi ensimmäisen F1-testin jälkeen aloin ajatella sitä vakavissani, Rossi myöntää jälkikäteen.

Rossi muistelee yhä haltioissaan, kuinka uskomattoman hieno tunne oli kiertää Ferrarilla ensimmäistä kertaa Ricardo Tormo-rataa.

– Menin Valenciaan ja näin auton, joka oli kaunis ja erittäin viehättävä. Minulla ei ollut sitten kuitenkaan sydäntä hylätä rakastamaaani lajia, koska tiesin, että edessäni on vielä monta vuotta MotoGP:ssä.

– F1 kiehtoi minua todellakin paljon, mutta näin sen samalla myös riskinä. Olin vuonna 2006 askeleen päässä Ferrarista, mutta nyt jo pari harppausta kauempana, kuvailee Rossi.

Rossilla, 36, on nykyistä sopimustaan Yamahan kanssa jäljellä kauden 2016 loppuun.

Tavullian miehen vihjeet ovat olleet sen suuntaisia, että tuokaan vuosi ei jää vielä viimeiseksi ratamoottoripyöräilyn parrasvaloissa.

Voimiensa tunnossa olevan Rossin vauhdissa löytyy, kuten Qatar näyttävällä tavalla osoitti.

– Tunnen olevani paremmassa iskussa kuin koskaan aikaisemmin urallani, jo 20. MM-kauteensa valmistautunut Rossi julisti tammikuussa.