Rossi palasi riehakkaasti voittajaksi – Lorenzo toipilaana viides Assenissa

Yhdeksänkertaiselle maailmanmanmestarille Rossille 2,170 sekunnin erolla Hondan Marc Marqueziin nähden tullut voitto oli jo uran 80. MotoGP-luokassa.

Rossin edellinen voitto näki päivänvalonssa lokakuun 10. päivä lokakuuta vuonna 2010 Sepangin radalla Malesiassa.

– Olen iloinen, mutta samalla tunne on jollain tavalla erikoinen: en oikein voi uskoa tätä todeksi. Niin, Sepangin voitosta on pitkä, todella pitkä aika, pudotteli Rossi.

Rossille voitto tuli kreivin aikaan. Hän myönsi, että itseluottamus oli alkukaudella välillä kovallakin koetuksella.

– Rakastan tätä lajia yli kaiken, mutta olen joutunut kysymään itseltäni, onko minusta vielä voittajaksi. Tämä kisa osoitti, että on. Se on todellakin helpottava tunne.

Rossilla on riittänyt vaikeuksia myös pyörän säätöjen kanssa. Assenissa nekin löytyivät.

– Pystyin ajamaan Assenissa tätä pyörää ensimmäisen kerran siten, kuten haluan. Tämä sama taso on nyt pidettävä yllä jatkossakin.

Rossin voitto oli selkeä, mutta se ei suinkaan irronnut ilman taistelua.

– Taistelin vuorollaan oikeastaan jokaisen kärkipään kuljettajan kanssa. Löysin kuitenkin aina radalla jostain sellaisen paikan, jossa olin vähän nopeampi, myhäili Rossi.

Rossin voitto oli Assenissa kiistaton sen jälkeen, kun hän siirtyi kärkeen. Marquez ja paalupaikkamies, Yamahan satelliittitiimin Cal Crutchlow kävivät sen sijaan huiman väännön toisesta sijasta.

Se vääntö ratkesi päätöskierroksella lähdettäessä. Crutchlow teki virheen, osui Marquezin tapapyörään ja ajautui linjalta leveäksi.

Maalilinjan 4,073 sekuntia voittajan takana ylittänyt Crutchlow pystyi kuitenkin säilyttämään turvallisen etumatkan neljänneksi sijoittuneeseen Marquezin tallikaveriin Dani Pedrosaan.

Lorenzo lähti liikkeelle ruudusta 12 noustaen kolmannen kierroksen jälkeen jo viidenneksi. Hallitseva mestari pystyi pitämään paikkansa maaliin asti, mikä oli toipilaskuljettajalta todella kova suoritus rasakaassa 26 kierroksen kilpailussa.

Puhtaasti oman kisansa ajanut Lorenzo jäi Rossista 15,510 sekuntia. Kuudenneksi LCR-tiimin Hondalla sijoittunut Stefan Bradl tuli puolestaan jo 12,009 sekuntia Lorenzon takana.

– Olisi ollut mahdotonta ajatella muutamia minuutteja torstain kaatumisen jälkeen, miten tässä voi loppujen lopulta käydä. Olimme urheita päättäessämme tehdä leikkauksen mahdollisimman nopeasti. Jos se olisi siirretty myöhäisemmäksi perjantaina, niin en olisi pystynyt ajamaan tätä kilpailua, myönsi Lorenzo.

– Tilanne oli kisan alussa fyysisesti aika hyvä, mutta käänne huonompaan tapahtui seitsemän kierroksen jälkeen, jolloin kaikesta tuli vaikeampaa: suunnanvaihdoksista, jarrutuksista ja kiihdytyksistä. Viides sija oli minulta tänään maksimisuoritus. Se oli parempi saavutus kuin yksikään aiempi voittonin!, latasi Lorenzo.

Hollannin TT:n tulos merkitsi Lorenzolle käytännössä täydellistä torjuntavoittoa Rossin ykkössija mukaan lukien. Pedrosa pystyi kasvattamaan pistejohtoaan vain kahdella Lorenzoon nähden. Pisteet kirjataan seitsemän osakilpailun jälkeen numeroin 136-127.

Marquez on kolmantena 113:lla, Crutchlow neljäntenä 87:llä ja Rossi viidentenä 85 pisteellä. Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Sachsenringin radalla Saksassa.

Assen, Hollanti.
MotoGP-luokan 7/18 MM-osakilpailu:

  1. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing 41.25,202
  2. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team + 2,170
  3. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 4,073
  4. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 7,832
  5. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 15,510
  6. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 27,519
  7. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 31,598
  8. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 32,405
  9. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 33,751
10. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 33,801
11. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 34,371
12. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 57,674
13. Andrea Iannone Italia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 1.01,424
14. Michele Pirro Italia, Ignite Pramac Racing Ducati + 1.01,561
15. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing ART + 1.04,426

Pistetilanne:
  1. Pedrosa 136
  2. Lorenzo 127
  3. Marquez 113
  4. Crutchlow 87
  5. Rossi 85
  6. Dovizioso 65
  7. Bradl 51
  8. Hayden 50
  9. Bautista 47
10. Espargaro 44
11. Smith 41
12. Pirro 30
13. Iannone 24
14. De Puniet 15
15. Hector Barbera Espanja, FTR 13

Seuraava osakilpailu: 14.7. Sachsenring, Saksa.