Rossi päätyi Yamahallaan viidenneksi 0,718 sekuntia pohjat Hondallaan viimeistelleestä Marquezista.
– Kaiken kaikkiaan tämä oli psotiivinen testi, vaikka en olekaan tyytyväinen sijoitukseeni enkä kierrosaikaani. Uskon, että vauhtini olisi riittänyt kolmen sakkiin, mutta kohtasin radalla kerta toisensa jälkeen ruuhkaa kovimmilla vedoillani, manasi Rossi.
Rossi ja kumppanit jatkavat edelleen torstaina Sepangissa, mutta sillä ei ole käytännössä mitään tekemistä tämän kauden kanssa. Torstaina testataan Michelinin renkaita, jotka pyörivät kuninkuusluokkaan Bridgestonen tilalle kaudella 2016.
Rossi odottaakin jo vesi kielellä viimeistä talvitestijaksoa, joka ajetaan MM-sarjan avausnäyttämöllä Qatarin Losailissa 14.-16. maaliskuuta.
– Teimme Sepangissa hyvää työtä uuden vaihdelaatikon ja säätöjen kanssa, mutta paljon on yhä edessä. Olen erittäin utelias näkemään, millaisiksi voimasuhteet muotoutuvat toisella radalla, eli Losailissa, Rossi lähettää terveisensä Hondan suuntaan.
Rossin tiimikaveri Jorge Lorenzo päätyi Sepangissa toiseksi 0,322 sekuntia Marquezista jääneenä. Mies oli tyytyväinen tekemiseensä.
– Ajoin tänään kaikkien aikojen kovimman kierrosaikani Sepangissa. Se oli kaksi kymmenystä parempi kuin edellisellä testijaksolla. Ja pitää muistaa, että olosuhteet radalla eivät olleet nyt yhtä hyvät.