Rossi ja Stoner taas sanasodassa

Kaksi kuivaa kautta voittojen valossa ajanut Rossi avasi sanaisen arkkunsa Dainese Magazine’n haastattelussa palaten ajassa taaksepäin ja vuoden 2008 legendaariseen vääntöön Laguna Secan korkkiruuvimutkassa.

Yamahalla kilpaillut Rossi vei silloin nimiinsä huikean kaksintaistelun, jossa Ducatia käskyttänyt Stoner joutui nuolemaan näppejään jättäen kättelemättä voittajaa.

– Stoner alkoi vihata minua tuon tappion takia. Hänessä ei ollut miestä ymmärtämään häviötään, lataa Rossi reilut neljä vuotta tapahtuman jälkeen.

Stonerilla on hänelläkin tunnetusti varsin terävä kieli. Stonerin jäätävä kuitti tuli välittömästi keskivikkona twitterin välityksellä.

– Valentino taitaa tuntea itsensä nyt vähän rohkeammaksi, koska en ole enää siellä.

Stoner veti edelleen mahdollisen valttikorttin hihastaan hänet Hondalla korvaavan Marc Marquezin hahmossa.

– Uskon, että Marc Marquez tekee hyvä työtä sekoittaen kuvioita ensi vuonna. Sitä olisi mukava katsoa!

Rossin ja Stonerin välillä vallinnut sanasota kävi tätä ennen kuumimmillaan kaudella 2011. Rossi lakaisi kaatuessaan Stonerin silloin radalta Jerezissä.

– Oliko kunniahimo lahjakkuuttasi suurempi, tuohtunut Stoner kysyi Rossilta rysäyksen jäjiltä.

* Kuvassa Valentino Rossi ja Casey Stoner legendaksi muodostuneessa Laguna Secan väännössä vuonna 2008. Rossin mukaan Stoner alkoi vihata häntä kuuluisan korkkiruuvimutkan kulmilla kärsimänsä häviön jälkeen. Kuva: Yamaha Racing
 

Uusin numero