Rossi: ”Halusin itkeä!”

Rossi janosi vain ja ainoastaan voittoa, mutta pystyi lisäämään tälläkin sijoituksella MM-johtoaan, kun Yamaha-tallikaveri Jorge Lorenzo kaatui.

San Marinon tapahtumiltaan ja olosuhteiltaan oikullista kuninkuusluokan kisaa seurasi täysi tupa, eli 92 315 katsojaa, joista valtaosa liputti Misanosta vain noin kymmenen kilometrin päässä asuvan Rossin puolesta.

– Sade oli sääli kisan kannalta ja vieläkin harmillisempaa, että se tapahtui täällä Misanossa. Kisa oli vaikea, erittäin vaikea, pudotteli Rossi.

– Nautin kärkitaistelusta Jorgen ja Marcin (Marquez) kanssa, mutta kun rata alkoi kuivua, niin meidän oli vaihdettava jälleen pyörää. Ajoituksen päättäminen oli vaikeaa. Tilanteen teki tietenkin edelleen vaikeammaksi ja mutkikkaammaksi se, että taistelemme Jorgen kanssa mestaruudesta. Oli vain pyrittävä tekemään oikea päätös riskeeramatta liikaa, jatkoi Rossi.

Rossi kurvaili kärjestä ratavarikolla vaihtamaan pyöräänsä. Radalle slickseillä palatessaan hän huomasi olevansa viides. Voittoon ei siinä vaiheessa ollut enää mitään mahdollisuutta.

– Halusin itkeä siinä vaiheessa! Mutta en sitten itkenytkään, kun punnitsin asiaa toiselta kantilta. Jorge kaatui ja kasvatin MM-johtoani 11 pisteellä, mikä on tietenkin tärkeintä.

Rosille jäi siitä huolimatta paljon hampaankoloon.

– Podiumsijoitus Misanossa näiden kaikkien ihmisten edessä ja tässä upeassa ilmapiirissä oli ehdoton tavoitteeni.
 

Uusin numero