Rossi aikoo olla onnellinen radalla ja Yamahalla myös kaudet 2015-16

– Olen onnellinen radalla ja pidän tästä elämästä, pohjustaa Rossi ”eläkkeelle” lähdön siirtämistä tuonnemmaksi.

Totta, kauden 2014 osalta ei ole ajettu vielä ensimmäistäkään MM-osakilpailua, mutta Rossin vauhti on ollut varsin hyvällä tasolla talvitesteissä.

– Olin Sepangin radallakin sekunnin nopeampi kuin vuosi sitten vastaavissa testeissä Malesiassa. Olen paremmassa iskussa kuin viime kaudella, Rossi julistaa.

”Tulos tai ulos” ei päde
kirjaimellisesti Rossiin

Yamahan pomo Lin Jarvis on korostanut, että jatkopahvi ei ole silti itsestäänselvyys edes Rossillekaan.

”Tulos tai ulos” -periaatetta silmäillään kuitenkin italialaisikonin osalta tarvittaessa myös sormien läpi miehen markkina-arvon tuntien.

Ja varsinkin nyt, kun Yamaha solmi tuhdin viiden vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen espanjalaisen pääsponsorin Movistarin kanssa. Movistarin ratkaisussa Rossilla tiedetään olleen jopa suurempi painoarvo, kuin hänen espanjalaisella tiimikaverillaan Jorge Lorenzolla.

Rossin tavoin myös Lorenzo haluaa uusia sopimuksensa Yamahan kanssa. Lorenzolle tarjotaan tosin täkyä myös Hondalta, jossa Dani Pedrosan jatkot Marc Marquezin rinnalla lähestyvät vääjäämättömästi kohti valomerkkiä.

– Yamaha on ykkösvaihtoehtoni, mutta minun on pidettävä portit avoinna joka suuntaan, pyörittelee Lorenzo myöntäen Hondalla olevan ainakin tällä hetkellä Yamahaa parempi paketti.

Rossi kiistää ne puheet, joiden mukaan hän ja Yamaha vetävät lopulliset johtopäätökset jatkosopimuksen osalta kuuden ensimmäisen osakilpailun jäljiltä.

– Niin jyrkkää linjanvetoa ei ole tehty, mutta onhan se sanomattakin selvää, että minun on yllettävä hyviin tuloksiin heti kauden alusta alkaen. Haluan jatkaa MotoGP-luokassa kaudet 2015 ja 2016. Ja haluan tehdä sen Yamahalla. Mitään päätöksiä ei ole kuitenkaan vielä tehty.

– Minun on ensin pystyttävä ottamaan seuraava askel ja taisteleva kisasta toiseen paikasta kolmen parhaan joukkoon, tähdentää viime kaudella pisteissä neljänneksi Marquezin, Lorenzon ja Pedrosan takana päätynyt Rossi.

Burgess epäileväinen

Rossin ja hänen pitkäaikaisen kisainsinöörinsä Jerry Burgessin menestyksekäs yhteistyö päättyi osittain myrskyisissäkin tunnelmissa viime kauteen. Burgess poistui boxista ja Silvano Galbusera harppoi samantien paraatiovista sisään.

Burgessin mukaan suurin syy päätöksen taustalla oli hänen ja Rossin erilaiset näkemykset tulevaisuudesta.

– Valentino kertoi minulle viime vuonna jo hyvissä ajoin, että hän jatkaa seuraavan kauden jälkeen vielä kaksi vuotta MotoGP-luokassa. Tiedän, että Valentinolle riittää tavallaan jo se, että hän voi olla mukana rakastamassaan urheilussa. Minulle pelkkä mukanaolo ei kuitenkaan riitä. Minulle kelpaavat vain voitot, Burgess pudottelee yllättävänkin kovaa tekstiä.

Rossi janoaa voittoja ja
paikan tullen myös olutta

Rossi saavutti kaudella 2013 yhden voiton, jolloin hän palasi kärkeen yli kahden vuoden kuivan kauden jälkeen.

Qatarissa kahden viikon kuluttua alkavalla kaudella Rossi janoaa tuntuvasti lisää – mailaa hampaat irvessä silti puristamatta.

– Teen tämän lajin myötä uhrauksia, mutta se on se hinta, jonka rakastamastani urheilusta olen valmis maksamaan. Teen sen kaiken kuitenkin mahdollisimman normaalia elämää viettämällä. Jos haluan juoda olutta, niin juon sitä. Niin olen tehnyt koko urani ajan, joten en muuta sitä nytkään, filosofoi Rossi.

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero