Roos vei WestCross-tittelin

Päivän molemmat MXA-luokan startit kirjattiin Miska Aaltosen nimiin, mutta nuoremmat haastajat nousivat nopeasti kärkeen. Toisessa erässä Aaltosen matka päättyi kesken kaiken, kun ilmeisesti kiveen osunut takaratas hajosi kappaleiksi.
 
Ensimmäistä erää Roos vei jo avauskierrokselta lähtien. Söderberg nousi kakkoseksi ohi Teemu Lehtisen, mutta heti ohituksen jälkeen hän totesi ajamisen mahdottomaksi lauantaisen kaatuilun vammojen äidyttyä sietämättömäksi. Niinpä Roos vain kasvatti johtomatkaansa muihin, Lehtinen ajoi maaliin kakkosena ennen Riku Rouhiaista.
 
Toisessa erässä Roos otti ykköspaikan jo toisessa mutkassa ja karkasi jälleen vakuuttavaan erävoittoon. Rouhiainen ja Lehtinen väänsivät pitkään kakkossijasta, kunnes Lehtisen meno syystä tai toisesta hiukan hiipui ja Rouhiainen sai ajaa kakkosena maaliin. Juuso Matikainen oli kolmas, neljänneksi ja samalla ainakin MX2-luokan SM-sarjan yhdeksi ennakkosuosikiksi nousi Teemu Keljo.
 
Roosin viikonloppu oli vakuuttava, neljästä erästä kolme voittoa ja yksi kakkossija. Lehtisen päätöserän viides sija riitti hänelle pitämään kokonaiskisan kakkospaikan kolmen pisteen erolla ennen Rouhiaista.
 
14-18- vuotiaiden MXJ-luokassa Miro Sihvonen jatkoi lauantain tapaan vakuuttavasti vieden myös sunnuntain molempien erien voitot. Emil Silander oli luokan yhtä selvä kakkonen. Kokonaiskisan kolmossijan otti Jyri-Pekka Nurmonen, sunnuntain erissä hän oli neljäs ja kolmas.
 
Vain sunnuntaina kilpailleissa luokissa Axel Hellström voitti päivän 11-15- vuotiaiden MXC/B:ssä. Turun Moottorikerhon poika voitti ensimmäisen erän ja oli toisen kakkonen Jami Niemelän jälkeen. Päivän totaalin kolmoseksi ajoi Veikka Vähämäki. MX125-luokkaa puolestaan hallitsi Niko Huuskonen, Patrik Raittala oli kummankin erän kakkonen ennen Hemi Seleniusta.
 
 

Uusin numero