Risto Nieminen toi arvovaltaiset terveiset SML:n mitaligaalaan

Nieminen lausui suomalaisen huippu-urheilun terveiset sekä osallistui MM- mitalien jakamiseen.

Paikalle saapui kaikkiaan yli 430 henkilöä nauttimaan gaalatunnelmasta. Juhlallisessa gaalassa palkittiin kuluneella kaudella Moottoriliiton alaisissa lajeissa pärjänneet kotimaiset kilpailijat.

Palkintonsa saivat niin SM-mitaleille ajaneet, Suomen Cupin kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet kuin myös kansainvälistä menestystä niittäneet kilpailijat.

Juhlaan osallistuivat urheilijoiden lisäksi menestyksen taustalla vaikuttaneita omaisia ja yhteistyökumppaneita.

– Juhlatunnelma on iloinen ja pöytäkunnittain jaettiin kuulumisia ja muistoja kiireisen kauden kilpailuista. Moottoripyörä- ja ATV -luokkien lisäksi 2015 gaalassa mukana oli myös kelkkalajeista Watercross. Osallistujamäärä olikin odotetusti koko SML:n historian suurin, todetaan liiton tiedotteessa.

Uusin numero