Riitapukarit Rossi ja Marquez istahtivat vihdoin saman pöydän ääreen

Tämä tapahtui torstaina uuden kauden avaavan Qatarin GP:n pressitilaisuuden merkeissä Losailissa.

Usein aiemmin vastaavissa tilaisuuksista hymyssäsuin vierekkäin istuneet Rossi ja Marquez oli tällä kertaa erotettu toisistaan sijoittamalla hallitseva mestari Jorge Lorenzo heidän väliinsä. Sijoittelu peilasi samalla viime kauden MM-järjestystä.

Suurin tunnekuohu on tasaantunut talven aikana, mutta erityisesti Rossi on painottanut pitkin matkaa, että hän ei unohda viime kauden lopun tapahtumia koskaan.

– Välimme eivät voi palata ennalleen. Olemme enää vain ja ainoastaan vastustajia keskenämme, kertoo katsekontaktia Marqueziin vältellyt Rossi.

Viime vuonna MM-hopeaa kuitannut ja Qatarin GP:n voittoa puolustava Rossi keskittyi pressin virallisessa osiossa tiukasti asiaan tarjoillen toki rivien välistä myös vähän retosteltavaa.

– Minulla on hyvä fiilis pyörään, sitä on mukava ajaa ja itse asiassa se on aika hauska! En usko, että välillämme tulee tapahtumaan mitään erityistä, Rossi viittasi Marquezin suuntaan.

Kahden mestaruusvuoden jälkeen viime kaudella MM-pronssia pokannut Marquez on korostanut, että syksyn tapahtumilla ei ole hänellä enää mitään merkitystä – ei varsinkaan radalla.

– En tiedä, tuleeko kärkikaveri olemaan sama tai toiseksi sijoittunut sama. Kaiken kaikkiaan odotettavissa on tasaisempaa, Marquez pohjusti avauskisan lisäksi koko kautta.

– Minulla on 20 vastustajaa MotoGP-luokassa ja minun pitää taistella heitä jokaista vastaan saavuttaakseni mestaruuden, Marquez jatkoi Rossia mitenkään yksilöimättä.