Remes johdatti TuMK:n voittoon

Sipoon Moottorikerho tuli kerhokisassa toiseksi joukkueella Valtteri Salonen, Jari Mattila ja Kjell Söderström. SM-kerhojoukkuepronssi matkasi Hämeenlinnaan Petri Pohjamon, Jari Pulkkisen ja Mika Karman mukana.

Eero Remes kiitteli kisan monipuolisia reittejä ja kertoi, että kuivasta kelistä johtuen pito peltopätkilläkin oli hyvä. Maastokokeista toinen ja neljäs olivat Remeksen mukaan kivisiä ja juurakkoisia, ja siksi vähän liukkaita. – Ajan ensi viikonloppuna viimeisen Saksan mestaruussarjan kilpailun. 25.10 matkaamme Meksikoon MM-joukkuekisaa varten.

Pornaisissa ratkaistiin myös nuorten Suomen mestaruus, jonka vei helsinkiläinen Lauri Pohjonen. Vantaan Moottorikerhon Joonas Heimonen nousi luokkavoitollaan sarjan neljänneksi. Toiseksi ajanut Tuusulan Moottorikerhon Mikael Miettinen kipusi päivän onnistumisen ansiosta SM-pronssille. Jämsäläinen Johannes Salminen ajoi nuorten SM:n molemmissa osakilpailuissa kolmanneksi ja tasainen suoritus palkittiin nuorten SM-hopealla. Tuusulan Tuomo Karsisto ei ollut päässyt polvivamman takia kunnolla treenaamaan ennen kisaa eikä saanut ajoaan kulkemaan koko päivän aikana. Karsisto putosi loppupisteissä nuorten viidenneksi.

Pornaisten ympäristössä ajetussa endurokilpailuissa saatiin nauttia upeasta syyskelistä. Kuskit kiittelivät vuolaasti monipuolista reittiä, joka koostui neljästä eri maastokokeesta, sekä hyvin järjestettyä kisaa. Enduron SM-kausi on nyt saatu kaikkien luokkien osalta päätökseen. Seuraava enduron arvokisa on MM-joukkuekisana ajettava Six Days Enduro Meksikossa 1.-6.11.2010.

Tulokset:
Joukkue-SM

1) TuMK-1 02:59:06 Aro Samuli 00:59:30, Remes Eero 00:58:03, Laaksonen Jani 01:01:33

2) SiMK-1 03:03:03 Mattila Jari 00:59:46, Salonen Valtteri 00:58:58, Söderström Kjell 01:04:19

3) HlMK 03:04:42 Karma Mika 01:02:33, Pohjamo Petri 01:00:34, Pulkkinen Jari 01:01:35

Nuorten SM

1) Lauri Pohjonen 36 p, 2) Johannes Salminen 32 p, 3) Mikael Miettinen 28 p

Nuorten SM 2/2
1) Joonas Heimonen VMK KTM 1:02:29,76, 2) Mikael Miettinen TuMK Suzuki 1:05:16,58, 3) Johannes Salminen J-SMk Suzuki 1:05:51,21

A125

1) Petri Pohjamo HlMK KTM 1:00:34,02, 2) Riku Riiheläinen P-BMK TM 1:03:05,89, 3) Markus Michelsson Markus TMK KTM 1:03,34,18

A250-4t

1) Eero Remes TuMK KTM 58:03,16, 2) Jari Mattila SiMK Honda 59:46,25, 3) Jari Pulkkinen HlMK Honda 1:01:34,69

A-avoin

1) Valtteri Salonen SiMK Husaberg 58:57,62, 2) Samuli Aro TuMK KTM 59:30,31, 3) Oskari Kantonen ME-Racing KTM 59:57,51

B-125

1) Samu Ylikarjula TuMK KTM 1:08:16,36, 2) Kim Teikari TuMK KTM 1:09:06,25, 3) Tino Kiintonen KeMS KTM 1:10:44,62

B2504t

1) Miika Oinonen TuMK KTM 1:06:20,05, 2) Joni Tuominen OriMK KTM 1:07:46,18, 3) Vili Viitanen K-SMK Suzuki 1:07:55,68

B-Avoin

1) Henrik Kokkonen SsMk KTM 1:07:55,20, 2) Timo Teerikangas EMK KTM 1:08:47,81, 3) Janne Mukka HMK KTM 1:09:07,30

C-luokan yleisvoiton vei Hyvinkään Moottorikerhon Aleksi Jukola. Toiseksi ajoi ensimmäistä endurokisaansa ajanut Tuusulan Moottorikerhon Toni Holopainen ja kolmanneksi Heinolan Moottorikerhon Riku Rouhiainen. Aleksi Jukola sai myös Team Miettisen lahjoittaman erikoispalkinnon maastokoe 1:sen nopeimpana kuljettajana.

-Hyvä ja mukava reitti. Olisi voinut ajaa vielä kaksi maastokoetta lisääkin. Reitillä oli monenlaista, nopeaa ja hidasta. MK2:lla oli muutama vaikeampi paikka, mutta nekin meni ajamalla. Maastosiirtymällä ollut kalliokinkamakaan ei ollut mulle paha, kommentoi kisaa 16-vuotias Joona Latostenmaa, joka oli silminnähden iloinen B-luokkaan noususta.

Tulokset:

C-125

1) Aleksi Jukola HyMK KTM 48:53,60, 2) Toni Holopainen TuMK KTM 52:47,82, 3) Joona Latostenmaa TuMK KTM 54:03,98

C-2504t

1) Petri Laurila TuMK Yamaha 58:13,15, 2) Marko Lindroos KaMoKe KTM 58:13,85, 3) Jarkko Liukkonen HyKoKe KTM 58,55,73

C-Avoin

1) Riku Rouhiainen HeMK Yamaha 53:53,55, 2) Jari Reponen JoMK KTM 55:00,24, 3) Teemu Uimonen PSM KTM 55:08,71

Tiedote: smlenduro.fi

Uusin numero