Remes ahmii ajotunteja Gironassa

Kahdestakin syystä.

KTM:llä pitkän päivätyön puurtanut Remes, 27, haluaa palata viime kauden harmittavan neljännen sijan jälkeen takaisin E1-luokan MM-mitalikantaan ja hän haluaa osoittaa, että rahkeet riittävät siihen uuden työnantajan TM Racingin palveluksessa.

Tahti on parhaillaan sen mukaista Gironan tutuilla kulmilla Espanjassa.

– Täällä on treenattu tiukasti jo puolitoista viikkoa ja edessä on vielä tuplasti sama määrä ennen kuin palaan Suomeen, Remes viittaa 23. helmikuuta Kangasalla kurvailtavaan SM-avaukseen.

– MM-sarjan lisäksi ensi kauden ohjelmaani lukeutuvat Italian ja Suomen mestaruussarjat. Kiirettä pitää, mutta MM-sarjan ohjelma taukoineen tarjoaa tilaisuuden tuon ohjelman läpiviemiseksi, toteaa tähän mennessä maukkaimmillaan MM-hopeaa vuonna 2011 maistellut Remes.

– Aigarin kanssa on treenattu ja Juha (Salminen) tuli tänne sunnuntaina, Remes vinkkaan Husqvarnalla kilpailevan 13-kertaisen maailmanmestarin suuntaan.

”Pyörä alkaa tuntua omalta”

Remes solmi Luca Cherubinin johtaman TM:n tehdastiimin kanssa kauden 2013 kattavan sopimuksen marraskuussa.

– Pääsin kokeilemaan pyörää jo viime vuoden puolella ja nyt työt ovat hyvässä vauhdissa. Olemme keskittyneet viime päivinä lähinnä jousituksen testaamiseen. Ihan hyvältä vaikuttaa kokonaisuutta myöten ja kelitkin ovat olleet kohdallaan.

Remes haluaa vauhtiin päästyään yhä enemmän ja koko kattauksen.

– Ei muuta kuin lisää ajotunteja alle. Se on tässä vaiheessa tärkeintä. Pyörä alkaa tuntua jo nyt omalta, mutta tekemistä toki yhä riittää, ennen kuin kaikki on kohdallaan, pudottelee Remes tutun rauhalliseen tyyliinsä.

Remes on harjoitellut Espanjassa TM-tiimikaverinsa, viime kaudella E3-luokassa pronssia saavuttaneen virolaisen Aigar Leokin kanssa. Antti Hellstenin sopimus on tullut tiettävästi tiensä päähän TM:n kanssa, vaikka siitä olikin määrä olla vielä kausi 2013 jäljellä. Viime vuonna pikkuluokassa TM:llä debytoineen Hellstenin oli tarkoitus kilpailla alkavalla kaudella E2:ssa.

E1-luokassa jälleen
hurja suomalaistrio

Alkavalla kaudella enää seitsemän kisaviikonloppua kattava MM-sarja käynnistyy 16. maaliskuuta Chilen Talcassa.

Remeksen lisäksi E1:ssä suomalaiskuljettajista kilpailevat Husqvarnan Juha Salminen ja Matti Seistola.

Sama trio oli koolla pienessä luokassa viimeksi vuonna 2011 korjaten talteen käytännössä kaiken mahdollisen. Salminen sivalsi mestaruuden, Remes huuhtoi hopeaa ja Seistola pokkasi pronssia.

Toiveuusinta on tilauksessa, eikä sillä ole väliä, vaikka käsikirjoitus hieman muuttuisikin.

Suomalainen enduro jäi näet viime kaudella karusti asemalle MM-kultajunasta. Se merkitsi 13 komeaa vuotta kestäneen yhtäjaksoisen taipaleen katkeamista.

* Eero Remes allekirjoitti TM:n kanssa vuoden mittaisen sopimuksen marraskuussa. Muste on kuivunut sopimuspapereissa ja Remes on päässyt kynähommista näpertelemästä tositoimiin Espanjassa. Kuva: TM Racing