Remeksen loppukiri puri

KTM:llä kilpailevan Remeksen suoritus tapaili täysosumaa Serresissa, sillä hän voitti ensimmäisen ajopäivän.
– No, Puolassa meni vielä vähän paremmin voiton ja kakkossijan myötä. Ihan ok suoritus kuitenkin täälläkin, mutta lasketaan ne pisteet yhteen vasta Ranskan viimeisen kisapäivän jälkeen, totesi Remes rauhallisesti.
Sunnuntaina Serresissa sarjan pienimmän luokan kärkeen karautti MM-sarjaa johtava ranskalainen Husqvarna-kuljettaja Antoine Meo 40,21 sekunnin erolla Remekseen. Sarjassa kaksikon ero on 22 pistettä.
Remeksen edelle ehti ehti 20,28 sekunnin turvin myös toinen ranskalainen, eli KTM:ää kuskaava Johnny Aubert. Pitkään kolmospaikalla ollut espanjalainen Yamaha-kuljettaja Cristobal Guerrero sai kuitenkin kokea Remeksen rajun loppukirin jälleen nahoissaan päivän päättäneellä crossitestillä. Kaksikon eroksi jäi vain 0,69 sekuntia.
– Crossitesti kulki jo lauantaina aikalailla nappiin ja sama tahti jatkui tänään, myhäili Remes.

Remes ei ollut silti täysin tyytyväinen kokonaissuoritukseensa.
– Aamulla ajo oli vielä vähän jäykkää. Lisäksi se toinen extreme-testi kului uralle, missä minun oli hankala ajaa.

Matti Seistola ajoi hänkin Kreikassa varsin ehjän viikonvaihteen Husqvarna-pyörällään. Hän oli lauantaina neljäs ja sunnuntaina viides 1.16 minuuttia voittajasta. Seistola on MM-sarjassa neljäntenä 36 pistettä kolmatta sijaa hallussaan pitävää Aubertia jäljessä. Aubert puolestaan vaanii Remestä 11 pisteen etäisyydellä.
MM-sarja jatkuu jo ensi viikonvaihteessa, jolloin edessä on vielä suuri tuntematon Turkin Fethiyen muodossa.
– En ole ollut koskaan edes lomalla Turkissa. On mielenkiintoista nähdä, millainen kisa ja maasto meitä siellä odottaa. Tietääkseni Turkissa ei ajeta perjantai-illan supertestiä, vaan kisatoiminta keskittyy puhtaasti lauantaihin ja sunnuntaihin, kertoi Remes.

Serres, Kreikka, luokka 1:
1) Antoine Meo Ranska, Husqvarna 53.38,92
2) Johnny Aubert Ranska, KTM + 19,93 sekuntia jäljessä
3) Eero Remes Suomi, KTM + 40,21
4) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 40,90
5) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 1.16,09
6) Julien Gauthier Ranska, Honda 1.57,39.

MM-pistetilanne:
1) Meo 253
2) Remes 231
3) Aubert 220
4) Seistola 184
5) Guerrero 183
6) Nicolas Deparrois Ranska, Kawasaki 181.

Seuraavat osakilpailut: 4.-5.9. Fethiye, Turkki.