Räikkösen crossitiimille ikäviä uutisia: Nagl sivussa myös kahdesta seuraavasta GP:stä

Nagl lähti edelliseen, kotiyleisönsä edessä Saksassa ajettuun osakilpailuun MM-kärjessä.

Hän teloi kuitenkin karsinnoissa nilkkansa, eikä pystynyt osallistumaan kisaeriin. Samalla Nagl putosi pisteissä toiseksi.

Naglin nilkka leikattiin välittömästi Hallessa ja mies elätteli toiveita palaavansa tositoimiin jo tulevana viikonvaihteena Ruotsin Uddevalassa.

Nagl kokeili ajamista viikolla pettyäkseen pahasti. Johtopäätös oli se, että hänen on parempi jättää kaksi seuraavaa GP:tä ajamatta, antaa nilkan kuntoutua rauhassa ja tehdä paluu Tshekin osakilpailussa 26. heinäkuuta.

– Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, kuinka pettynyt olen. Mutta kuten kaikki tietävät, moottoriurheilussa loukkantumiset voivat muuttaa nopeasti tilanteen. Teen nyt töitä lujasti ollakseni mahdollisimman vahva sarjan loppupuolella, Nagl toteaa Husqvarnan tiedotteessa.

– Halusin tosiaankin kilpailla Ruotsissa, mutta se on nyt vain liian aikaista. Faneilta ympäri maailmaa saamani tuki on ollut fantastista, joten suuri kiitos heille ja tietenkin tiimilleni sekä kaikille sponsoreille, Nagl jatkaa.

Uusin numero