Pyrhönen janoaa palkintopallille Vantaalla

– Se vain on kylmä tosiasia, että paha loukkaantuminen ja sen myötä vuoden poissaolo MM-sarjasta ottaa veronsa. Ja sen mukaan on myös edettävä, askel askeleelta. Kauden alkaessa mietin, että jos olen ennen Vantaan MM-osakilpailua viiden parhaan joukossa, niin olen vielä hyvin aikataulussa. Nyt on aika alkaa ajamaan kärkeä kiinni, jos mielii olla mukana mitalitaistelussa kauden lopussa, miettii Pyrhönen muutamaa päivää ennen H-hetkeä.

Kaudella 2009 hän voitti Vantaan MM-osakilpailun molemmat MM-erät ja kauden lopussa hänen kaulaansa pujotettiin henkilökohtainen MM-pronssimitali. Se oli unelmien täyttymys. Vuoden poissaolo radoilta ei ole sammuttanut Pyrhösen voitontahtoa.
– Se, vuoden 2009 Vantaan kisa oli nappisuoritus. Silloin kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Oli aivan uskomattoman hieno tunne voittaa kisa juuri kotiyleisön edessä. Se on sellainen tunne, että se ajaa eteenpäin yhä. Kotimaan MM-kisa luo aina aika moiset paineet, mutta kotiyleisö myös antaa paljon voimaa.

Kahden osakilpailun jälkeen kärjessä on Ranskan Milko Potisek, jolla on koossa 68 pistettä. Toisena olevalla Sveitsin Julien Bill´illä on kolme pistettä vähemmän. Pyrhönen on jaetulla viidennellä sijalla 46 pisteellään.

MX3-luokan MM-sarjassa on jäljellä vielä kahdeksan MM-osakilpailua, joissa jokaisessa ajetaan kaksi erää. Erävoittaja saa 25 pistettä, toinen 22, kolmas 20 ja niin edes päin. Jaossa on vielä paljon pisteitä ja mitä vain voi tapahtua. Ja sen tietää myös Pyrhönen.
– Edessä on tiukka viiden MM-osakilpailun putki; Vantaa, Italia, Slovakia, Ukraina ja Slovenia, kaikki viisi kisaa viiden viikon sisällä. Nyt on otettava hyvä startti tuohon kisaruuhkaan.

Pyrhösen mainitsemien kisojen jälkeen ovat vielä jäljellä Ranska, Sveitsi ja Espanja, jonne kausi päättyy syyskuun 11.
Viime viikonlopun SM-kisa Porissa meni Pyrhöseltä ajollisesti erinomaisesti ja mies tietää pitkän kokemuksen turvin kuntonsa.
– Nyt on sellainen tunne, että ajo kulkee hyvin. Kyllä sen on jo näillä vuosilla alkanut tuntemaan kropassaan milloin kulkee ja milloin ei. Ehdoton tavoite Vantaalla on palkintopallille ja sinne uskon myös ajavani. Tietenkin lähden aina voittamaan erää, mutta onnistuuko se, on aina monien asioiden summa. Kotiyleisön edessä on kuitenkin aina hieno ajaa ja parhaani yritän nytkin, sata prosenttisesti, vakuuttaa omassa tiimissään ajava Pyrhönen.

Pyrhönen saa kisaan myös tiimikaverin, kun jo viime kaudella Pyrhösen tiimissä ajanut chileläinen Alejandro Noemi saapuu ajamaan yksittäisen Vantaan MM-osakilpailun.

Uusin numero