PRORide Stunt show -Parhaat palat MP-messujen showsta

 
Mukana nähtiin mm. Euroopan ensimmäinen siirettävään alastuloon tehty etuperinvoltti crossipyörällä, sekä supermotokorkeushyppyä. Mukana showssa nähtiin myös koko Euroopan stuntti scenen pioneeri Artsi Nyqvist.
 
Kolme päivää mayhemiä, ennnen näkemättömiä temppuja ja koreografia joka ei taatusti jättänyt ketään kylmäksi.
 
Olen erittäin tyytyväinen koko meidän porukkaan, niin kuskeihin kuin avustajiinkin. Pystyimme yhdessä luomaan kokonaisuuden millaista ei ole Suomessa eikä Euroopassakaan nähty aikaisemmin. Ainoa mikä jäi itseä harmittamaan oli perjantain ja lauantain vähäiset katsomopaikat. Shown näkivät vain muutama sata ihmistä perjantaina ja lauantaina koska katsomopaikkoja ei ollut, lauantaina jopa 3000 ihmistä oli tulossa katsomaan shown, mutta joutuivat kääntymään pois kun koeajohalli oli jo ääriään myöten täynnä.
 
Sunnuntaina reagoimme tähän ja otimmekin koko hallin leveyden käyttöön yleisölle ja muuten hiljaisimman messupäivän päätteeksi  jopa 1700 ihmistä pääsi ihailemaan kuskiemme taidonnäytteitä. Ensi vuodelle pyrimme tuomaan moninkertaisen katsomomäärän halliin jotta kaikki adrenaliininnälkäiset motoristit pääsevät katsomaan Suomen parhaiden stuntkuljetttajien shown.” Kertoo PROride shown tuottaja Juuso Valtakari.
 
PROride stunt show haluaa kiittää yleisöä, faneja, Helsingin messukeskusta sekä WCR Ry:tä ikimuistoisesta viikonlopusta.
 
 
PROride kuljettajat:
Joona Vatanen – CBR1000 – Superbike stunt
Sebastian Westberg – KXF450 – FMX
Arttu Stenberg – EXC450 – Supermoto stunt
Niko Säkkinen – ZX6RR – Streetbike stunt
Regina Lanko – EXC350 – Supermoto stunt
Special guest:
Artsi Nyqvist
 

Uusin numero