Portugalin Enduron MM-kilpailuihin lähdetään Remeksen tahdissa

Viime viikonloppuna Espanjan osakilpailussa toisen ja viidennen sijan napannut Eero Remes johtaa edelleen E2-luokkaa, tosin samalla pistemäärällä, 74, toista sijaa pitää Italian Alex Salvini. Kolmantena oleva Ranskan Loic Larrieu on jäänyt kaksikosta 17 pistettä.

Suomen ja Espanjan hyvien suoritusten jälkeen Remes nousi myös EnduroGP-luokan johtoon. Hän sai itselleen 24MX Leader Plate -kilven ja pitää johtoasemaa nyt 64 pisteellä ennen 45 pistettä kerännyttä britti Jamie McCanneya ja Alex Salvinia.

Myös E1-luokasta voidaan odottaa suomalaisittain mielenkiintoista, sillä Jiri Leino on MM-pisteissä neljäntenä vain pisteen edellä Eemil Pohjolaa. Niko Aitta on kymmenentenä. Enduro Junior -luokassa kisaava Antti Hänninen on sijalla 14 ja Lari Jukola sijalla 18.

Polisport GP of Portugal starttaa perjantaina klo 22 Suomen aikaa Akrapovic Super Testillä. Kilpailijat lähtevät varikolta kilpailureiteille sekä lauantaina että sunnuntaina klo 11 Suomen aikaa. Super Test on nyt ensimmäistä kertaa osana kilpailua myös sekä lauantain että sunnuntain päätteeksi. Sunnuntai-iltapäivän Super Test -koitos kuvataan suorana lähetyksenä EnduroGP:n Facebook-sivulle.

 

Uusin numero