Porsche lähti Ajon lapasesta Levillä – Kallio kiireisin kartingissa

Suomalaisen energiajuoma Battery Energy Drinkin ”Moto Family Get2Gether”-tapahtuma jatkui torstaina Levi Rally Centerissa, jossa Ajon kiidättämän Porschen keula sai siipeensä.

– Meillä oli mahtava aika-ajo jäällä tällä pedolla, kunnes tuli pieni pyörähdys. Ups!, twiittasi Ajo.

Toisensa mahdollisesti kaudella 2016 Moto2-luokassa kohtaavat Kallio ja Ajo selvittelivät paremmuuttaan keskiviikkona niin ikään neljällä pyörällä ja jäällä, joskin silloin karting-auton puikoissa. Kallio voitti kisan ja Ajo oli kakkonen.

Perjantaina päättyvässä tapahtumassa on MM-sarjasta mukana myös kolme espanjalaiskuljettajaa, eli MotoGP-luokassa Suzukin tehdastallissa ajava Aleix Espargo, sekä Ajon rinnalla ensi kaudella Moto3-luokan Boe41 RBA-tiimissä kilpailevat Gabriel Rodrigo ja Ana Carrasco.

MotoGP-sarjan testikielto päättyy 31. tammikuuta. MotoGP-luokka käynnistää talvitestit helmikuun ensimmäisellä viikolla Malesian Sepangissa.

Moto2- ja Moto3-luokan ensimmäinen virallinen testijakso odottaa vuoroaan seuraavalla viikolla Espanjan Valenciassa.

Uusin numero