Pitkä päivä hiekkalaarissa

Sivuvaunuluokan SM-kisaan saapui paikalle valitettavasti vain kuusi kilpailijaparia, heistä Riku ja Lari Kunnas olivat molempien erien ykkösiä ja painelivat näin sarjakärkeen.
 
Sivuvaunuissa päivän molempien erien kakkoseksi ajoi Roy Lindgren – Sami Sahanne- kaksikko. Juha Kokko ja Mikko Tiilikainen ehtivät toisen erän kolmanneksi ja ottivat näin samalla saman sijan sarjassa Lauri Lehtiseltä ja Mika Hietalalta.
 
Päivän näyttävin voittokamppailu nähtiin MX125- luokassa, kun Tommi Metsola ja Miro Sihvonen väänsivät toden teolla toisen erän voitosta. Avauserän voittanut Sihvonen hiillosti kärjessä ajanutta Metsolaa aina toiseksi viimeiselle kierrokselle asti, kunnes Sihvonen kaatui ja kisa ratkesi Metsolan eduksi. Kärkikaksikko oli täysin omaa luokkaansa, Sihvonen ehti kaatumisensa jälkeenkin helposti maaliin kakkosena.
 
MXB:ssä Henri Koivunen jatkoi kauttaan tuttuun tyyliin täysin suvereeneilla erävoitoilla. MXC/A:ssa Antti Ahtila sai välillä ajaa tosissaan kilpaakin, mutta tuloksena oli kummankin erän voitto.
 
Kasper Kulmala jatkoi hyvää kierrostaan ajamalla MXC/B:n ensimmäisen kisaryhmän kummankin erän voittoon. Päivän totaalin seuraavat sijat kuittasivat Jesse Korhonen ja Samuli Jokiniemi. Toisessa ryhmässä erävoitot ja kakkossijat tasattiin Miska Kumajan ja Peetu Aallon välillä.
 
Veteraanien ensimmäisen erän voittokamppailu ratkesi vasta viimeisessä mutkassa kun Miikka Kalliokoski onnistui ohittamaan Mauri Mäkisen. Mäkinen ei pystynyt starttaamaan toiseen erään ja näin Kalliokoski ajoi ylhäisessä yksinäisyydessään ykköseksi.
 
Raahen kisa jatkuu sunnuntaina kauden kolmannella MX1-luokan SM-kisalla ja MXJ-luokan Suomen Cupilla.
 
Tulokset:
http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=804631
 

Uusin numero