Pirilä pitelemätön Superbiken SM-avauksessa Botniaringillä

Kuiva ajokeli nosti palkintopallille uusia kasvoja, joskin lauantain sateessa vauhtinsa todistaneetkin jatkoivat hyviä esityksiä.

Viikonlopun tuplavoittajiksi kaasutteli varkautelaispilotti Peter Paloranta Moto 3-luokassa ja Tapio Pirilä päivän päälähdössä, eli Superbike-luokassa. Superstock-kuussatasissa voiton vei ylivoimaiseen tyyliin lauantain sadekelissä neloseksi jätetty Valter Patronen.

Pirilä sai huhkia sunnuntaina koko rahan edestä miehen voittoon päättyneessä Superbike-luokan kilpailussa.

Salamastarttaajana tunnettu Mika Hautala veti letkaa alkumatkan, eikä Pirilä tahtonut löytää ohitusrakoa. Kun se viimein löytyi ei voittajasta ollut epäselvyyttä, ja Pirilä lähtee toiseen SM-osakilpailuun sarjajohtajana maksimipistein.

– Tiukempi kisa mitä eilen. Nyt piti todella puristaa Mikasta ohi. Jäi ne sitten lopulta aika selvästi, sanaili viikonlopun tuplavoittaja.

Hautala kerkesi maaliin kakkosena, joka sekin ilahdutti lauantain kilpailussa kaatunutta pilottia.

– Viikonlopun vaikeuksiin nähden tämä oli maksimia. Eilen kahdesti nurin ja pyörä meni ihan päreiksi. Iso kiitos huoltoryhmälle pyörän parsimisesta kisakuntoon, summasi Hautala.

Hautalan kakkostilan kyseenalaisti lopussa kirinyt luokan ainoa Ducati-pilotti Matteo Mossa.

Alkumatkasta ruuhkaan juuttunut Mossa nipisti kärkikaksikon erosta kymmenyksiä kierros kierrokselta ja sai lopulta tyytyä pronssiin vain 1,5 sekuntia Hautalalle jääneenä.

– Mika teki virheen ja pääsin aika lähelle, mutta ajoin sen jälkeen itsekin nurmikolle. Kierros vielä ja olisin päässyt yrittämään ohitusta, manasi Mossa.

Valter Patronen vei
kuussataset ylivoimaisesti

Lauantaina Superstock 600-luokan sadekelikisaa hallinnut Jesse Maikola jätettiin sunnuntaina kuivalla kelillä armotta kolmanneksi.

Lauantain kilpailun tekniikkamurheiden vuoksi missannut Marko Aarnio ja märkää asfalttia vieroksunut Valter Patronen miehittivät palkintopallin korkeimmat portaat.

Ison-Britannia kilpasarjaan tähyävä Patronen oli kaksikosta osaavin, eikä naantalilaisen tarvinnut viedä pyöräänsä edes limiitille.

– Oli minulla vielä varaa kiristää sekunnin verran kierroksella. Alussa ajoin muutaman nopeamman kierroksen, mutten limiitillä ajanut silloinkaan, sanaili Patronen maalissa.

Muutaman vuoden takainen kuussatasten mestari Aarnio taipui Patrosen kyydissä lopulta 10 sekunnilla. SM-sarjan avausviikonlopun jälkeen sarjakärkenä majaileva Maikola jäi alussa ruuhkaan, mutta kiristi lopulta viiden sekunnin päähän Aarniosta.

Moto 3-luokan hallitseva hopeamitalisti Peter Paloranta oli sunnuntain ylivoimaisin voittaja. Varkautelainen maksimoi pistesaldonsa reilun 18 sekunnin voitolla lauantaisen kilpailun missanneeseen Henna Ylijokeen.

11-vuotias Janne Nurmi kaasutteli Moto kolmosten kolmanneksi jo reilut puoli minuuttia Palorannan takana.

Sivuvaunuissa
vaihtui voittaja

Kolmipyöräisten lauantainen hopeapari Markku Artiola/Joonas Salu kirkasti mitalinsa värin sunnuntaina ja siirtyi samalla sarjajohtoon.

Imatralaispari kepitti lauantaina keskeyttäneen kaksikon Tapio Mustonen/Kim Friman vajaalla kahdella sekunnilla. Lauantain voittajapari Jari Oinonen/Roope Pitkonen oli kuivalla kelillä vaisumpi ja vasta kolmas.

Ratamoottoripyöräily Finnish Superbike SM-sarja 1/6 osakilpailu toisen kilpailupäivän tulokset:
Luokka Superbike, 10 kierrosta:

1. Tapio Pirilä, MC Muoviluoti, BMW 16:52.681, 2. Mika Hautala, HelRC, Suzuki +3.115, 3. Matteo Mossa, VMK, Ducati +4.799, 4. Hanne Velt, Eesti, Kawasaki +30.500, 5. Sami Vieltojärvi, WCRC, BMW +40.779.

Luokka Superstock 600, 10 kierrosta:
1. Valter Patronen, HelRC, Suzuki 16:53.177, 2. Marko Aarnio, HelRC, Yamaha +10.059, 3. Jesse Maikola, WCRC, Yamaha +15.952, 4. Aki Valkila, HelRC, Kawasaki +16.518, 5. Ville Kandelin, WCRC, Triumph +30.449.

Luokka Moto 3, 10 kierrosta:
1. Peter Paloranta, VRT, Honda 18:39.676, 2. Henna Ylijoki, HelRC, Honda +18.442, 3. Janne Nurmi, HelRC, Honda +32.805, 4. Leevi Johansson, HelRC, Moriwaki +42.994, 5. Jenny Ruokolainen, HelRC, Moriwaki +59.296.

Luokka Sivuvaunut, 10 kierrosta:
1. Markku Artiola/Joonas Salu, IMK, ASR-Yamaha 18:24.392, 2. Tapio Mustonen/Kim Friman, HelRC/KiteeMC, LCR-Suzuki +1.837, 3. Jari Oinonen/Roope Pitkonen, IMK, LCR-Kawasaki +10.008.
 

Uusin numero