Piina tulisilla hiilillä päättyi onnellisesti – Smithin MotoGP-ura jatkuu Yamahalla

Sopimuksen ajoitus osui siltäkin osin nappiin, että Smith valmistautuu kovaa kyytiä ensi viikonlopun kotikisaansa, eli Silverstonessa ajettavaan kauden 12. MM-osakilpailuun.

Ranskalaisen Herve Poncharalin johtama Tech3-tiimi jatkaa ensi kaudella tutulla kuljettajakaksikolla, sillä espanjalaisen Pol Espargaron vuoden mittainen jatkosopimus syntyi jo kaksi viikkoa sitten.

Espargaro on suorassa sopimussuhteessa Yamahaan hakien paikkaa tehdastiimistä kaudesta 2017 alkaen. Smith puolestaan veti puumerkkinsä jälleen Tech3-tiimin sopimuspaperiin.

Smith nousi kuninkuusluokkaan kaudella 2011 ja hän on ajanut alusta lähtien Tech3-tiimin väreissä.

– Olen erittäin iloinen saadessani jatkaa yhteistä taivalta Monster Yamaha Tech3-tiimin kanssa. Vuoden jatkosopimus on fantastinen uutinen, Smith iloitsee huojentuneena.

Smith on noussut tällä kaudella kolkuttelemaan MotoGP-luokan kirkkainta kärkeä, vaikka podiumille asti ei vielä olekaan ollut asiaa.

– Kaudesta 2016 muodostuu sääntömuutostenkin vuoksi erittäin mielenkiintoinen. Olen enemmän kuin tyytyväinen päästessäni ajamaan silloin YZR-M1 -pyörällä.

Kokenut tiimipäällikkö Poncharal pudottelee pakolliset Smithiäkin pontevammin.

– Olen superiloinen ja ylpeä saadessani ilmoittaa, että Bradley Smith jatkaa tiimissämme ensi kaudella. Brad jakaa silloin ennätyksen yhdessä Colin Edwardsin kanssa ajamalla neljännen kauden tiimissämme. Sekin osoittaa, kuinka tärkeä kuljettaja hän on meille.

Brittikuljettaja myös Ducatille ja
Zarco jatkaa Moto2-luokassa?

Smithin sopimuksen jälkeen se harvoista edelleen avoimista paikoista seuraavaksi halutuin, eli pesti Ducatin Pramac-tiimissä on myös menossa brittikuljettajalle.

Moto3-luokan MM-sarjaa johtavalla Danny Kentillä on pöydällään kolmen vuoden mittainen sopimustarjous Ducatin niin sanotulta junioritiimiltä.

Marc VDS-tiimin Hondalla MotoGP-luokassa kilpaileva Scott Redding ei ole ollut tyytyväinen nykyiseen pyöräänsä ja hän haikailee Ducatin suuntaan. Ducati on ollut jo muutaman vuoden ajan kiinnostunut Reddingistä.

Reddingin lähtö Marc VDS:stä tietäisi sitä, että hänen paikalleen nousisi Moto2-luokan hallitseva espanjalaismestari Tito Rabat.

Moto2:n MM-titteliin tänä vuonna tukevan otteen omaavaa ranskalaista Johann Zarcoa ei nähtäne kuninkuusluokassa vielä ensi kaudella. Vaakakuppi kallistuu sittenkin Moto2-jatkoille.

Zarco MotoGP-luokkaan kaudella 2017 KTM:n ja Ajo Motorsportin kanssa? Hyvinkin mahdollista.

Uusin numero