Petronas SRT:n Fabio Quartararo: ”En ole liian nuori MotoGP:hen – mitä aikaisemmin, sen parempi”

Edellinen nuorempi oli Michel Fabrizio vuonna 2004. MotoGP-ajan nuorin debytantti on John Hopkins vuodelta 2002, hänellä oli ikää 18 vuotta ja 11 kuukautta.

Quartararo ajoi kaksi vuotta Moto3:ssa ja kaksi Moto2:ssa ennen siirtymistään Yamahan satelliittitiimiin Petronas SRT:n riveihin. Molemmissa pikkuluokissa paras MM-sarjan sijoitus on kymmenes.

”En ole täällä mielestäni liian aikaisin. Suoritukseni Moto3:ssa ja Moto2:ssa todistavat, että olen valmis. Puhuimme siirrosta jo viime kesänä Assenissa. Managerini kertoi minulle, että saattaisi tulla mahdollisuus ajaa jo ensi kaudella MotoGP:ssä. Hän sanoi, että voimme yrittää sitä, jos vain haluan”, Quartararo sanoo.

”Olin jo miettinyt asian valmiiksi ja tiesin, että haluan sitä. Varsinkin siksi, että Moto2:ssa siirrytään nyt uuteen aikaan uusilla moottoreilla. Sanoin itselleni, etten voi jättää tätä tilaisuutta käyttämättä. Minulla on nyt mahtava mahdollisuus kerätä kokemusta Yamahalla, mielestäni on sitä parempi, mitä aikaisemmin tähän sarjaan pääsee.”

Quartararo vertaa tilannettaan ranskalaiseen maanmieheensä Kylian Mbappeen, joka pääsi jo 20-vuotiaana tärkeään rooliin Ranskan joukkueessa jalkapallon MM-lopputurnauksessa.

”Näin TV-haastattelun, missä Kylian sanoi, ettei hänen iästään tarvitse puhua. Mielestäni asia on tismalleen samoin ratamoottoripyöräilyssä. Päästäkseen MotoGP:hen on todistettava vauhtinsa ja kykynsä, että pystyy ajamaan täälläkin kärjessä. Minä todistin sen viime kauden jälkimmäisellä puoliskolla Moto2:ssa.”

Ranskalainen ei kuitenkaan vähättelee sarjaa tippaakaan.

”Tietenkin tästä tulee kaikkea muuta kuin helppoa. Minun on nyt kerättävä kokemusta ja pystyttävä hilaamaan itseäni koko ajan lähemmäs kärkeä.”

Quartararo oli Sepangin testeissä 16:nneksi nopein, noin sekunnin kärjestä. Hän on asettanut avauskilpailun tavoitteekseen pisteille sijoittumisen.

”Olisi mahtavaa ottaa avauskilpailussa avauspisteet. Jos jatkamme työntekoa kuten tähän asti, uskon sen olevan ihan mahdollista. Olemme päässeet testeissä jo erinomaiseen kisavauhtiin, mihin olen todella tyytyväinen.”
 

Uusin numero