Pekkanen neljänneksi Donington Parkissa

Voiton vei britti Dave Wood. Mukana oli 22 RR-kuljettajaa. ”Sain hieman huonon startin ja olin ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 7.”, kertoi suomalaispilotti sunnuntain kilpailun käynnistymisestä.

”Pääsin kuitenkin nousemaan nopeasti toiselle sijalle, jossa ajoin kierrokselle 8. asti. Oikea käteni alkoi mennä tuolloin tukkoon ja jouduin antamaan pari sijaa periksi. Viimeisellä kierroksella yritin vielä rutistaa kolmanneksi, mutta loppukiri ei aivan riittänyt, vaan jäin kolmannesta sijasta 91 tuhannesosa sekuntia”, kuvasi Pekkanen tiukkoja loppuvaiheita. Seuraava osakilpailu käydään Doningtonissa jo maanantaina 25.5.09.

Uusin numero