Peetu Paavilainen koki kummia Tshekin EM-osakilpailussa: ruutulippu heilahti kierrosta liian aikaisin

Ajo Motorsport Junior Project-tiimin kuljettajiin kuuluvan Paavilaisen viikonloppu alkoi lupaavasti. Ajorytmi löytyi nopeasti lauantain vapaissa harjoutuksissa ja aika-ajossa nuorukainen nappasi komeasti paalupaikan.

Ensimmäisestä kilpailustartista muodostui jälleen trilleri, kuten lähes aina tässä tasaisessa sarjassa. Viisi kuljettajaa taistelivat koko kilpailun ajan voitosta ja kärkipaikka vaihtui useampaan kertaan joka kiertoksella.

Ruutulippu heilahti kuljettajille kuitenkin yllättäen kierrosta liian aikaisin ja Paavilainen oli maalissa toinen vain 0,01 sekuntia voittajan takana.

Jälkimmäinen kilpailu oli lähes edellisen toisinto. Kärkiviisikko erottui muista ja taistelu voitosta oli äärimmäisen kovaa.

Paavilainen yritti ratkaisua viimeisellä kierroksella, mutta ajautui    ohitusyrityksessä hieman leveäksi ja vääntö voitosta kuivui tällä kertaa neljänteen sijaan.

Kilpailukalenteri jatkuu tiiviinä ja tiimi suuntaa Tshekistä suoraan Jereziin, jossa ajetaan Espanjan sarjan toinen osakilpailu tulevana viikonvaihteena.

Uusin numero