Pedrosa pihalle ja Rossi sekä Marquez Hondan ”Dream Teamiin”?

Varikolla vellova viimeisin viritelmä vaikuttaa kieltämättä kiehtovalta.

Sen mukaan Hondan tehdastallin pääsponsori Repsol rakentaisi kaudeksi 2013 ”Dream Teamia”, jossa tiimikaveruksina ajaisivat italialainen megatähti Valentino Rossi ja sarjan seuraava espanjalaissuuruus Marc Marquez.

Toteutuessaan tämä kuvio tietäisi siis sitä, että Marquezin maanmiehen Pedrosan ja HCR:n pitkäaikainen side katkeaisi sittenkin. Pedrosa on tehnyt hyvää jälkeä, mutta MotoGP-luokan mestaruudella hän ei ole sen paremmin Repsolin kuin Hondankaan uskollisuutta palkinnut. Eikä tee sitä meneillään olevalla kaudellakaan.

Marquezin paikkaa Hondan tehdastiimissä voidaan pitää salettina sen jälkeen, kun MotoGP-luokan niin sanottu rookie-sääntö runtataan Assenissa myös virallisesti romukoppaan. Sen jälkeen tulokaskuljettaja singahtaa suhinalla suoraan tehdastiimiin.

– Neuvotteluja Hondan kanssa on käyty, mutta nimiä papereissa ei vielä ole, vahvistaa Marquezin lähipiiri.

Hautaavatko Honda ja
Rossi sotakirveensä?

Rossi on jo ehtinyt väläytellä vihreää valoa nykyisen työnantajansa Ducatin suuntaan, mutta kun kyse on ”Tohtorista”, niin kaikki on todellakin aina mahdollista.

Hondan ja Rossin romanssiin tuli syvä ryppy kauden 2003 jälkeen, kun maestro vaihtoi Yamahalle. Hondan suunnalta on kerrottu keväästä lähtien – useammankin miehen suulla – että Rossilla ei ole paluuta HRC:lle.

Mutta mitä, jos jompikumpi osapuoli nielee sittenkin ylpeytensä tämän osalta? Niin, sitten kaikki on taas avointa. Selviö on, että aloitteen on tultava Hondan taholta.

Marquez on antanut ymmärtää, että hän haluaisi tosiaankin juuri Rossin talliverikseen. Rossista tulisi silloin Marquezille vastaava ja tietysti todella kokenut opettaja kuin aikoinaan Jorge Lorenzolle Yamahalla. Siitäkin huolimatta, että Rossin ja Lorenzon Yamaha-boxiin rakennettiin kaksikon ryhmät erottava seinä.

Hondan tehdastiimin ensi kauden rakennustöissä ei sovi suinkaan unohtaa Repsolin roolia, päinvastoin. Tiedetään, että Repsol ei haluaisi ajattaa tiimissään kahta espanjalaista kuljettajaa. Marquezin tulon myötä heillä on siis riveissään yksi espanjalainen, eli Pedrosa liikaa.

Mielenkiintoinen, todella mielenkiintoinen tilanne.