Pedrosa peittosi punaisten lippujen liehuessa Lorenzon

Pedrosa ja Lorenzo irtautuivat muista hyvissä ajoin Sepangin märällä radalla. Pedrosa puolestaan järjesti Lorenzoon 3,774 sekunnin eron, kun 20 kierroksen kisasta oli ajettu 14 ensimmäistä.

Vettä alkoi tulla siinä vaiheessa kuitenkin jo siksi rankasti, että kisa päätettiin keskeyttää punaisin lipuin. Tuomaristo pähkäili pitkään tilannetta, ennen kuin odotettu päätös tuli: ei uusintastarttia.

– Tämä oli kaikilta osin erittäin vaikea kilpailu. Jorge oli alussa nopea, mutta sain pikkuhiljaa hyvän rytmin päälle ja pystyin ajamaan tasaisen hyviä kierrosaikoja. Tämä oli myös spesiaalikisa minulle. Voitin ensimmäisen kerran sadekelin kilpailun, iloitsi Pedrosa.

Lorenzo myönsi hukanneensa saumat voittoon nopeasti sen jälkeen, kun hän ei pystynyt karistamaan Pedrosaa kannoiltaan.

– Valitsin pehmeän takarenkaan ja se alkoi olla aivan loppu jo kisan puolivälissä. Olin tänään toisaalta myös erittäin onneksi, sillä olin kaatua viimeisellä kierroksella.

Malesian GP:n podiumin täydensi Pedrosan tallikaveri Casey Stoner, jonka eroksi voittajaan kirjattiin reilut seitsemän sekuntia.

– Jos aivan rehellisiä ollaan, niin harkitsin pitkään, lähdenkö tällaisissa olosuhteissa lainkaan radalle. Oikea nilkkani ei ole vielä täysin kunnossa ja kaatuminen olisi saattanut romuttaa osaltani loppukauden juuri kotikilpailuni alla, Stoner viittasi ensi viikonvaihteessa Phillip Islandilla ajettavaan Australian GP:hen.

Stoner hakee kotiyleisönsä edestä jo kuudetta peräkkäistä voittoa. Hänellä olisi saattanut olla loppujen lopuksi saumat ykkössijaan myös Sepangissa.

– Minulla ei ollut kisan alussa mitään luottamusta ajamiseen, sillä siitä oli vierähtänyt jo paljon aikaa, kun olin kilpaillut sadekelillä. Ajaminen lähti sitten kuitenkin toimimaan ja näin, että minulla olisi ollut mahdollisuudet jopa voittoon, mikäli kisa olisi päätetty vetää loppuun asti, tuumi Stoner.

Seuraaville sijoille ajoivat Ducatin Nicky Hayden ja Valentino Rossi ennen Hondan Gresini-tiimin Alvaro Bautistaa.

Tynkäkisan paras CRT-kuljettaja Aleix Espargaro kipusi Aprilia-pyörällään kahdeksanneksi.

 

Sepang, Malesia.
MotoGP-luokan kauden 16/18 MM-osakilpailu:

  1. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team 29.29,049
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 3,774
  3. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team + 7,144
  4. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 10,518
  5. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 16,759
  6. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 17,276
  7. Hector Barbera Espanja, Pramac Racing Team Ducati + 50,282
  8. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 51,585
  9. James Ellison Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport ART + 56,676
10. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati + 57,622
11. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Ioda-Suter + 1.02,805
12. Michele Pirro Italia, San Carlo Honda Gresini FTR + 1.02,891
13. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 1.28,989

Pistetilanne:
  1. Lorenzo 330
  2. Pedrosa 307
  3. Stoner 213
  4. Dovizioso 195
  5. Bautista 154
  6. Rossi 148
  7. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Yamaha 135
  8. Stefan Bradl Saksa, Honda 125
  9. Hayden 114
10. Ben Spies USA, Yamaha 88
11. Barbera 79
12. Espargaro 63
13. Randy de Puniet Ranska,    ART 53
14. Abraham 43
15. Pirro 30

Seuraava osakilpailu: 28.10. Phillip Island, Australia.

 

Uusin numero