Pedrosa herra ja hidalgo Indyssa

Pedrosa pauhasi paalupaikalta voittoon peitoten Yamahan Jorge Lorenzon 10,823 sekunnilla. Voitto oli Pedrosalle kauden toinen.

– Hyvä kisa ja hyvä viikonloppu kaiken kaikkiaan ongelmallisista olosuhteista huolimatta. Pyörä toimi tänään moitteettomasti ja sain heti alusta hyvän rytmin päälle, pudotteli Pedrosa.

Lorenzo ei ole tuntenut oloaan koskaan kotoisaksi Indyssa. Ei tälläkään kertaa.

– Tämä oli vaikea viikonloppu. Ehdottomasti kauden vaikein tähän mennessä. Ei minulla ollut tänään mahdollisuuksia taistella voitosta Dania vastaan, myönsi Lorenzo.

Lorenzo johtaa MM-sarjaa, mutta Pedrosa pystyi kaventaman eron 18 pisteeseen. Kolmantena on sunnuntain suurimmasta urotyöstä vastannut Pedrosan tallikaveri Casey Stoner, joka on jäänyt Lorenzosta 39 pistettä.

Stoner osoitti taistelijan luonteensa tulemalla mukaan kilpailuun oikean nilkat nivelsiteet revenneinä. Lisäksi jalassa on pieniä murtumia.

Stoner otti sarjaa ajatellen eräänlaisen torjuntavoiton sijoittumalla kisassa neljänneksi 19,803 sekuntia voittajasta.

Yamahan satelliittimiin Andrea Dovizioso täydensi Indyn podiumin Pedrosan ja Lorenzon rinnalla. Dovizioso taipui Lorenzolle reilulla kuudella sekunnilla.

MM-sarja jatkuu jo ensi viikonvaihteessa Brnon radalla Tshekissä, jossa ajetaan GP:n päälle myös tärkeät testit.

Indianapolis, USA:
MotoGP-luokan MM-osakilpailu 11/18:

  1. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team 46.39,631
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 10,823
  3. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 17,310
  4. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team + 19,803
  5. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 22,556
  6. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 30,072
  7. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 57,614
  8. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati + 1.08,442
  9. Yonny Hernandez Kolumbia, Avintia Blusens BQR + 1.11,106
10. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 1.14,079
11. Toni Elias Espanja, Pramac Racing Team    Ducati + 1.26,305
12. Ivan Silva Espanja, Avintia Blusens BQR + 1.40,274
13. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing Suter +1kierros
14. Steve Rapp USA, Attack Performance APR + 1 kierros
15. James Ellison Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport ART + 1 kierros
16. Aaron Yates USA, GPTech BCL + 1 keirros

MM-pistetilanne:
  1. Lorenzo 225
  2. Pedrosa 207
  3. Stoner 186
  4. Dovizioso 137
  5. Cal Ccrutchlow Iso-Britannia, Yamaha 106
  6. Bradl 94
  7. Bautista 92
  8. Rossi 91
  9. Nicky Hayden USA, Ducati 84
10. Ben Spies USA, Yamaha 66
11. Hector Barbera Espanja, Ducati 60
12. Espargaro 39
13. Randy de Puniet Ranska, ART 33
14. Abraham 18
15. Hernandez 17

Seuraava osakilpailu: 26.8. Brno, Tshekki.

Viimeisin numero