Patronen villillä kortilla Hondan EJC-sarjan kahteen osakilpailuun

Patronen on saanut villin kortin kilpailuihin, jotka ajetaan Superbiken MM sarjan yhteydessä. EJC-sarjaan on valittu vuosi sitten yli 30 ajajaa ympäri maailmaa. Kaikki ajavat Honda tehtaan valmistamilla identtisillä, kilpailukäyttöön tehdyillä CBR500R-vakiopyörillä.

Patrosen kilpakumppanit ovat tietysti etulyöntiasemassa, koska he ovat ajaneet kauden aikana harjoitusleirit ja osakilpaulut. He tuntevat hyvin pyörän ominaisuudet, mutta Patronen lähtee ennakkoluulottomasti ja kovalla asenteella kilpailuun.

Ensimmäinen osakilpailu ajetaan 6. lokakuuta Ranskassa Mangny Coursissa ja viimeinen Jerezissä kahta viikkoa myöhemmin.

Ajatus sai alkunsa, kun MBH Honda Racing oli 24-25. elokuuta esittelemässä uutta CBR500R-pyörää Motoparkissa. Hondan teltalle tulivat Patrosen vanhemmat ja keskustelu kääntyi ensi kaudelle suunniteltuun CBR500R-luokkaa.

Samalla puheeksi tuli, josko Patroselle järjestyisi ainakin yksi villin kortin startti loppukaudella EJC-sarjaan. Ajatus vaikutti alussa kohtuullisen hankalalta, koska sarjaan oli valittu ajajat jo viime talvena ja yleensä villejä kortteja annetaan lähinnä saman maan ajajille sinne, missä osakilpailu ajetaan.

Monien vaiheiden ja  MBH Honda Racing Teamin suosituskirjeen jälkeen Patroselle tarjottiin yksi startti Ranskan Magny Coursin kisaan.  MBH Honda Racing lähetti vielä yhden sähköpostin Hondalle, jossa kysyttiin mahdollisuutta Jerezin kilpailuun.

Starttipaikan tullessa näin nopealla aikataululla, yhteistyökumppanin etsiminen on hankalaa, koska tähän aikaan vuodesta tehdään yleensä seuraavan kauden sopimuksia.

Patrosen perhe ja MBH Honda Racing pyrkii auttamaan ratkaisussa. Samalla katsotaan ensi kaudeksi sopiva luokka ajettavaksi.  MBH Honda Racing Teamin mielestä pyörä saisi olla tietenkin Honda – oli se sarja mikä tahansa.
 

Uusin numero