Valter Patronen tullaan kaudella 2015 näkemään HRP-Suzukin satulassa. Kauden päätavoite on Brittien supersport-sarjassa. Kalustona toimii Suzuki GSX-R 600.
– Englannissa ajetaan joka tapauksessa, kilpailujen määrä riippuu yhteistyökumppaneista, kertoo tiimipäällikkö Joni Hannula. Jos rahoitus saadaan kuntoon, ajaa Patronen koko sarjan, mutta on mahdollista, että saarivaltakunnan radoille haetaan alkukaudesta vauhtia kotimaisesta SM-sarjasta.
Patroselle sarja ja valtaosa radoista ovat jo ennestään tuttuja, sillä hänellä on aiempaa kokemusta Daytona 675 Cupista vuodelta 2012. 19-vuotias tulevaisuuden lupaus odottaa kautta innolla.
– Mahtavaa tehdä paluu Brittien radoille. Aiempien kokemusten perusteella kilpailu on erittäin kovaa ja sarja on hyvin järjestetty, Patronen kiittelee. Aiempi kokemus Briteistä on hyödyksi, sillä miehen mukaan Brittien saarilla radat ovat kapeutensa ja teknisyytensä vuoksi erityislaatuisia.
– Osa radoista on varsin hitaita ja joiltain radoilta löytyy esimerkiksi hyppyjä. Toki nopeita, jouheitakin ratoja löytyy, Patronen kuvailee.
– Lisäksi Hannulan tiimiin on helppo lähteä, sillä olemme työskennelleet yhdessä aiemminkin, joten tunnemme toistemme toimintatavat jo ennakkoon.
Myös tallipäällikkö huokuu tyytyväisyyttä kaudelle 2015 kasattuun pakettiin.
– Ihan kenen tahansa kanssa ei tällaista projektia tee mieli lähteä tekemään, mutta minulla on suuri luotto Valteriin. On hienoa työskennellä lahjakkaan, päämäärätietoisen ja jämptisti asioihin suhtautuvan kuljettajan kanssa, ylistää Hannula kuljettajaansa.
Brittien sarjaa Hannula pitää parhaana mahdollisena valintana urallaan eteenpäin haluaville kuljettajille, sillä siellä kilpailu on kovatasoista ja toiminta ammattimaista.
– Uskon, että Valterin ura tulee ottamaan ensi kaudella suuren harppauksen eteenpäin, Hannula toteaa.
Suzuki on projektissa innolla mukana, ja Marco Färm ei peittele innostustaan Patrosen Brittisarjaan osallistumisesta.
– On todella hienoa saada Valter Suzukin riveihin. Hatunnosto Jonille – hän on saanut kasattua hienon paketin. Pyörä on paras mahdollinen, kuljettaja on lahjakas ja Jonin tuntien, tiimin toiminta tulee olemaan viimeisen päälle ammattimaista. Odotukset ovat korkealla, Färm hekumoi.
Mahdollista yhteistyökumppanuutta harkitsevia Hannula mustuttaa siitä, että Iso-Britanniassa ratamoottoripyöräily on erittäin suosittu laji.
– Niukimmillaankin kilpailuja seuraa paikan päällä kymmeniä tuhansia ihmisiä ja TV-katsojat lasketaan miljoonissa. Esimerkiksi Iso-Britannian markkinoita tavoitteleville yrityksille on saatavilla erinomaista näkyvyyttä kohtuullisin kustannuksin, Hannula lupaa.