Päivärinta paineli MM-kärkeen

Päivärinta kaasutteli kakkoseksi sarjan toiseksi viimeisen osakilpailuviikonlopun avausstartissa Saksan Oscherslebenissä lauantaina.

Tasapistein englantilaispari Tim Reeves/Ashley Hawes kanssa päivän sprinttikilpailuun startannut keravalainen kukisti britin, mutta joutui tunnustamaan kakkoseksi sarjassa voittonsa myötä kivunneen saksalaisen Jörg Streinhausenin paremmakseen. Päivärinnan mahdollisuudet kilpailun voittoon hupenivat jo starttisuoralla.

– Meidän lähtö meni pipariksi, menetettiin liian monta sijaa starttisuoralla. Ei Steinhausenkaan hyvin startannut, mutta pääsi keulille jo ensimmäisellä kierroksella. En sitten tiedä olisinko pystynyt kaverin haastamaan, mutta lähdöstä olisi pitänyt imuun päästä, arveli kolmannesta starttiruudusta matkaan sännännyt suomalaispilotti.

”Sisältä törkeästi
rinnalle ja ohi!”

Saksalaispari pakeni tavoittamattomiin Päivärinnan kamppaillessa itseään kakkoseksi. Ohittaminen ei ollut helppoa Oscherlebenin radalla.

– Kun kaikkien pelit kulkee samoja ja kiihtyy samalla lailla, niin jarruissa piti ohi tunkea. Sisältä törkeästi rinnalle ja ohi. Se oli pelin henki, tuumaili mies maalissa.

Jörg Steinhausen, kyydissään ranskalainen purkkiorja Gregory Cluze ruutuliputettiin ykköseksi lauantain 15 kierroksen kilpailussa reilun kolmen sekunnin turvin. Päivärinta/Hänni puolestaan kukisti brittipari Reeves/Hawesin reilulla sekunnilla. Kilpailu MM-pisteistä oli tiukka, sillä kärkiviisikko saavutti ruutulipun kuuden sekunnin sisällä.

Oscherlebenissä kaasutelleen sunnuntaina ns. Gold Race, eli 21 kierroksen mittainen pitkä kilpailu. Sarja päättyy syyskuun puolivälissä LeMansin 24-tunnin kilpailun täytelähtönä ajettavaan mittelöön.

Oschersleben, Saksa.
Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan MM-osakilpailu:

1) Jörg Steinhausen/Gregory Cluze, Saksa/Ranska, LCR-BMW 15k, 2) Pekka Päivärinta/Adolf Hänni, Suomi/Sveitsi, LCR-Suzuki + 3,633, 3) Time Reeves/Ashley Hawes, Iso-Britannia, LCR-Yamaha + 4,907, 4) Marcus Schlosser/Thomas Hofer, Sveitsi, LCR-Suzuki +5,485, 5) Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Suzuki +5,624.

Pistetilanne:
1) Päivärinta/Hänni 140, 2) Steinhausen/Cluze 139, 3) Reeves/Hawes 136, 4) Birchall/Birchall 125, 5. Shlosser/Hofer 105.
 

Uusin numero