Päivärinta ja Kainulainen kakkosruutuun Le Mansissa

Päivärinnan ja Kainulaisen ajopeli kiersi sipoolaisen käskemänä radan kierrosaikaan 1.43,635. Kaksikko nipisti vapaiden treenien noteerauksesta kaksi sekuntia ja Päivärinnan mielestä aika oli kohtuullinen.

– Tuo on hyvä aika. Samoja olan ajanut parhaimmillani ennenkin, totesi suomalaisajaja kahden aika-ajo session jälkeen.

– Sekunti jäätiin pohjista ja näyttää siltä, että Tim Reeves menee menojaan, joten kakkostilaa lähdetään huomenna metsästämään, arveli sipoolainen pähkäillen aikaeron syntyjä.

– Me jäädään mutkista ulostuloissa ja siihen voidaan saada parannusta, sillä saatiin BMW-tallilta tiedonkeruujärjestelmä moottoriin ja kunhan insinöörit kerkeää, nähdään voidaanko säätöjen kanssa saada apua tuohon ongelmaan.

MM-sarjan avauskilpailussa Doningtonissa viime viikonloppuna diskattu brittiläisranskalainen pari Tim Reeves/Gregory Cluze oli odotetusti aika-ajon nopein kellottamalla kierrosajan 1.42,619.

Hollantilaisduo Bennie Streyer/Geert Koerts varjosti suomalaisparin kakkospaikkaa, mutta taipui lopulta vajaalla kahdellä kymmenysosasekunnilla.

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen toinen MM-osa kaasutellaan Le Mansissa lauantaina heti puolen päivän jälkeen.

MM-osakilpailu 2/8 Le Mans, Ranska. Aika-ajo tulokset:
1.Tim Reeves/Gregory Cluze Iso-Britannia/Ranska, LCR-Kawasaki 1.42.619, 2. Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen Suomi, LCR-BMW 1:43.635, 3. Bennie Streuer/Geert Koerts Hollanti, LCR-Suzuki 1:43.819.

Uusin numero