Päivärinta hakee Le Mansista podiumpaikkaa

Ranskan Le Mansin kuuluisalla Bugatti-radalla ajettava kilpailu palvelee kuitenkin suurelta osin Päivärinta/Karttiala-kaksikon tulevaisuuden suunnitelmia.

Le Mansissa ajettava kilpailu on Päivärinnalle toinen esiintyminen tämän vuoden MM-sarjassa. Hakusessa oleva podiumpaikka ei ole suomalaiskaksikolle tuulesta temmattu visio, sillä jo Saksan Oscherslebenissä oli kolmospalli lähellä.

Sitä paitsi Le Mansin palkintokoroke on Päivärinnalle tuttu paikka ja viimeksi siellä vieraillessaan miehen kaulaan pujotettiin kultainen mitali MM-arvon merkiksi.

Helpolla ei paikka MM-osakilpailun kärkikolmikkoon kuitenkaan irtoa, sillä MM-sarjan tämänvuotinen kärkipari Tim Reeves/Gregory Cluze ja Ben ja Tom Birchall menevät menojaan.

– Ei noille kärkiukoille mitään voi”, sanaili keravalaispilotti ensimmäisten treenien jälkeen Bugatti radalla, arvelee Päivärinta.

– Jäätiin niille muutama sekunti, eli saman verran mitä jäin omasta ennätyksestä täällä. Uskon kuitenkin, että pystyn omasta ajasta nipistämään vielä paljon: Katotaan nyt mitä aika-ajo huomenna kertoo.

– Kulkuja pitää ajopeliin loihtia lisää ja ukot on saatava myös toimimaan paremmin, mietiskeli Päivärinta.

Le Mansissa ajettiin torstaina sivuvaunujen ensimmäiset vapaat harjoitukset ja kovinta kyytiä esitti MM-sarjaa johtava englantilais-ranskalainen kaksikko Tim Reeves/Gregory Cluze. Kauaksi ei jäänyt ykkösen maanmiespari Ben Birchall/Tom Birchall. Brittiparit erotti vaivaiset 0,040 sekuntia. Päivärinta/Karttiala duo oli treenin kolmonen kierrosajalla 1:45.774, kun Reevesin takoma pohja-aika kirjattiin lukemin 1.43,312. Kilpailussa on mukana myös tuore suomenmestaripari Eero Pärm/Mairon Meius, jotka löytyvät tulosliuskalta lähempää häntäpäätä ajalla 1.53,995.

Sivuvaunujen viimeinen MM-startti ajataan Le Mansissa perinteisen 24-tunnin endurance-kilpailun lämppärinä. Perjantaina ajetaan kolmipyöräisten aika-ajot ja lauantaina puolilta päivin MM-sarjan päätöskilpailu.
 

Uusin numero