Päivärinnalla purkkiorja ja pelimerkit valmiina MM-paluuseen

Näyttävää menoa tasapainottava purkkiorja on valittu ja pelimerkkejäkin alkaa olla riittävästi plakkarissa myös taloudellisesti raskaalle turneelle.

Kirsi Kainulainen lähtee Päivärinnan purkkiorjana ensimmäiseen täysiopainoiseen MM-kauteensa. Kylmiltään sitä ei suinkaan tarvitse tehdä, sillä kaksikko on hionut yhteistä säveltä jo pitempään ja hyvällä menestyksellä kansainvälisillä radoilla.

Kilvanajoon kasvanut Päivärinta muistuttaa, että MM-tasosta huolimatta glamour on kaukana reissu- ja varikkoelämästä, jossa viiden tähden hotellit ovat vieras käsite.

– Tähän touhuun pitää olla innostunut ja sitä intoahan Kirsillä riittää. Kirsi ei ole ehkä vielä niin valmis, että ajaisimme ensi kaudella maailmanmestaruudesta, mutta podiumisijoituksista kylläkin.

Pyörä teettää
eniten töitä

Paketti alkaa olla myös taloudellisilta kehyksiltään koossa.

– Sponsoreita on jo ihan mukavasti, mutta eihän lisä ole koskaan pahitteeksi.

Päivärinnan tämän hetken suurin huoli kohdistuukin LCR-BMW -pyörään.

– BMW:n kanssa riittää vielä paljon töitä, ennen kuin se saadaan toimimaan haluamallani tavalla.

Päivärinta, 43, saavutti ensimmäisen mestaruutensa vuonna 2008 Timo Karttiala purkkiorjanaan. Kolme seuraavaa mestaruutta hän ajoi yhdessä sveitsiläisen sivuvaunujermu Adolf Hännin kanssa 2010, 2011 ja 2013.

Kiiltävimpien lisäksi Päivärinnan mittavista palkintokokelmista löytyvät MM-hopeat kausilta 2006, 2007 ja 2009.

Viime kaudella kultaa huuhtoi duo Tim Reeves-Gregory Cluze. Suomalaiskaksikko Petri Makkula-Harri Asumaniemi päätyi pisteissä seitsemänneksi.

Uusin numero