Päitsi pysyy ainakin kolme vuotta enduron MM-sarjassa

Päitsi oli viime keväänä myös enduron MM-osakilpailu ensimmäistä kertaa historiassaan, muttei viimeistä. Tällä viikolla järjestävä seura Helsingin Moottorikerho löi kättä päälle MM-sarjan promoottorin, ABC Communicationin Alain Blanchardin kanssa, ja näin vahvistui kolmevuotinen sopimus Päitsin MM-statuksesta.

Tänä vuonna tehty kokeilu, jossa kauden avasi talvikilpailu, Päijänteen Ympäriajo, osoittautui onnistuneeksi ja Blanchard haluaakin tuoda MM-sirkuksen Suomeen myös seuraavina vuosina.

”Päitsi oli upea kokemus ja me olimme hyvin tyytyväisiä Suomen osakilpailuun. Monet suhtautuivat skeptisesti talvikilpailuun, mutta Helsingin Moottorikerho teki 800 vapaaehtoisen kanssa todella upeaa työtä. En voi kuin nostaa hattua”, Blanchard hehkutti kilpailua jo aiemmin.

Enduron MM-sarjan osakilpailuiden joukossa kaksipäiväinen talviolosuhteissa ajettava Päitsi on ainut laatuaan ja tervetullut lisä uudistuksia halajavalle MM-sarjalle. Samaan aikaan Päitsi kuitenkin pysyy edelleen perinteikkäänä kaksipäiväisenä ”suurena seikkailuna”, johon kuuluu kymmenkunta erikoiskoetta per kilpailupäivä, pitkät erikoiskokeiden väliset siirtymät, talviolosuhteet sekä pimeänajo.

Siinä missä MM-status tuo Päitsille entistäkin paremmat järjestelypuitteet ja maailman parhaat kuskit, niin kilpailu tulee olemaan myös isolle harrastajajoukolle entistäkin hienompi elämys ja sellainen selviytymiskokemus kuin se vuosikymmenet on ollutkin. Kyseessä on siis edelleen ”enduromiehen pyhiinvaellus”, kuten kokeneet konkarit kuvailevat, mutta samaan aikaan myös MM-osakilpailu.

Seuraava Päijänteen ympäriajo ajetaan 17.-18.3.2018. Aloituspaikkana sekä yötaukopaikkana toimii viime kevään tavoin Vierumäki, joka tarjoaa hienot puitteet kilpailulle. Päitsin maali taas sijaistee jälleen Helsingin Malmin lentokentällä. Tarkempi kilpailureitti julkistetaan myöhemmin.

Päitsi toimii MM-osakilpailun lisäksi edelleen myös kansallisena kilpailuna eri harrastajaluokkineen sekä SM-osakilpailuna, kuten tähänkin asti. Niin enduron huippukuskit kuin harrastajat ovat siis kaikki tervetulleita ajamaan rinta rinnan tähän suureen suomalaiseen seikkailuun.

Tänä vuonna sai runsaslukuinen kotiyleisö nauttia sinivalkoisesta menestyksestä Päitsin reiteillä, sillä kaikkien MM-luokkien, EnduroGP-, E2-, Youth- ja Junior-luokkien voitot menivät suomalaisille.

(Lähde: Helsingin Moottorikerhon Tiedotus / Moottoriurheilu.tv)

Uusin numero