Päitsi kolmen miehen jännitysnäytelmää

Sunnuntain tiivistystauko Lahdessa puolen päivän jälkeen toimi viimeisenä pienenä breikkinä ennen Päitsin viimeistä kuuden maastokokeen mittaista puristusta kohti Sipoon maalia.

Kärkikolmikon miehistä johtoaseman vielä toistaiseksi pitänyt Pohjola oli selkeästi jännittyinen. Lyhytsanainen mies totesi, että jatkaa samaan malliin loppuun asti.

Sunnuntaille toisena startannut Hellsten oli sen sijaan hyvällä ja rennommalla tuulella. Hän on kirinyt aamupäivän aikana eron kärkeen vain vajaaseen 7 sekuntiin, kun se lauantai-illan päätteeksi oli vielä yli 40 sekuntia.

– Onhan tämä mukava ja mielenkiintoinen tilanne, hän hymisi Lahden tauolla.

– Samalla mallilla aion jatkaa loppuun asti, sen pitäisi riittää.

Myös parhaillaan kolmantena ajava Tamminen on kirinyt eron kärkeen vain reiluun 22 sekuntiin. Ero oli 15 maastokokeen jälkeen vain 15 sekuntia, mutta viimeisimmällä pätkällä eli MK16:lla hän kaatui ja menetti siinä vähän aikaa.

– Paikka paikoin ajoon on tullut vähän agressiivisuutta mukaan, mies toteaa ja lisää, ettei tunne oloaan vielä väsyneeksi.

Nähtäväksi jää, kenen hermot kärkikolmikossa kestävät parhaiten, ja koituuko loppua kohden mahdollisesti lisääntyvä adrenaliini voitoksi vai kohtaloksi. Edessä on siis kaiken kaikkiaan jännittävä loppuhuipennus tämän vuoden Päijänneajolle.

Sunnuntai on ollut koko kilpailun kannalta pirtsakka, ainakin sään puolesta, eikä suurempia sattumuksia tai keskeytyksiä ole tapahtunut. Monet miehet vähän valittelivat väsymystään aikaisen lähdön takia. Parhaimmillaan jopa 17 pakkasasteeseen laskenut ilma kuitenkin pakotti kuskit hereille heti aamun ekoilla kivikkoisilla pätkillä.

Edessä on vielä kuusi maastokoetta ennen Sipoon MC-radan viimeistä MK:ta. Ratkaisevia pätkiä saattavat olla pitkähkö MK18 tai jopa aivan viimeisin maastokoe eli MK22.

Yleiskilpailun kärjen tilanne sunnuntaina Lahden kokoomatauolla eli 16/22 maastokokeen jälkeen:
1 Pohjola Eemil
2 Hellsten Antti 00:06,80
3 Tamminen Mika 00:22,11
4 Eriksson Toni 04:29,82
5 Tarkkala Marko 04:55,53
6 Jukola Aleksi 06:44,49
7 Hänninen Antti 08:18,30
8 Himmanen Henri 09:16,97
9 Mattila Jari 09:54,57
10 Översti Jaakko 11:39,34

Live-tulosseuranta:
http://www.fin-enduro.com/live/

Täydelliset tulokset:
http://fin-enduro.com/tulokset/paitsi16/  

Teksti: Päijänneajon tiedotus

Uusin numero