Päitsi avaa Enduron MM-kauden tulevana viikonloppuna

Ulkomaalaiset kuskit ovat olleet treenaamassa Suomen lumessa ahkerasti viime viikkojen aikana. Yksi heistä on hallitseva EnduroGP-luokan maailmanmestari, britti, Steve Holcombe. Vaikka suomalaisilla, kuten viime vuoden Päitsin kuninkaalla ja niin ikään kaksinkertaisella maailmanmestarilla Eero Remeksellä, on kotikenttäetu Päitsillä, ei Holcomben kaltaisia voitontahtoisia ammattilaisia kannata aliarvioida.

”Olen tosi kilpailuhenkinen, ja vaikka Päitsillä suomalaiskuskeilla on etulyöntiasema, niin toisaalta on motivoivaa, kun MM-sarjassa on tällainen hyvin erilainenkin osakilpailu. Se antaa ihan uudenlaista haastetta”, Holcombe pohdiskelee.

Kollega Eero Remes toteaa, että paras tapa ulkomaalaisille pärjätä Päitsillä on saada alle mahdollisimman paljon ajokilometrejä lumessa. Sen neuvon Holcombe on ottanut tosissaan. Hän vietti aiemmin Suomessa viikon treenaten ja on nyt viime viikosta lähtien valmistautunut taas maassamme kauden avaukseen.

”Olosuhteet ovat niin erilaiset, että ne vaativat totuttelua, ja pyörä on säädettävä eri tavoin kuin tavallisesti”, Holcombe vahvistaa.

ET5_auttoinen_aleksi_jukola_foto_milla_vahtila_1-1024x683.jpg

Aleksi Jukola on yksi Päitsin voittajaehdokkaista. Kuva: Milla Vahtila

Viime vuonna ensimmäisen MM-Päitsin E2-luokan voittanut Remes tulee olemaan ennakkosuosikki myös tänä vuonna. EnduroGP-luokan kotiyleisön edessä nimiinsä vienyt Antti Hellsten ripusti ajohanskat naulaan viime kauden päätteeksi, joten luokan voittajaehdokkaiden listalla on mustana hevosena yllättävä nimi: Aleksi Jukola.

–  Kunhan saadaan ukon mieli hyväksi ja kaikki rokkaamaan, niin kaikki on mahdollista. Voittamaan lähdetään. Taso on kova, mutta on vain oltava kovempi kuin muut, pohdiskelee 24-vuotias Jukola.

Jukolan alkuvuosi on ollut ristiriitainen. Ensimmäiset kilpailut jäivät välistä sairastelun takia, mutta helmikuun lopussa mies nappasi yleiskilpailun voiton Nummisissa ajettavassa Numibia Snow Endurossa. Toiseksi jäi muun muassa Eero  Remes. Ensimmäisessä SM-endurossa Riihimäellä Jukola oli niin ikään kovassa iskussa ja johti pitkään yleiskilpailua, kunnes kisa keskeytyi tekniseen vikaan.

–  Viime vuosina spooriajaminen on alkanut luonnistua. Nyt on todellakin laitettu kaikki peliin Päitsiä varten ja valmistauduttu hyvin! voitonhaluinen Jukola uhoaa.

Päiijänteen Ympäriajo starttaa lauantaina kello 08.01 Vierumäeltä. Maaliin Malmin lentokentälle kilpailijat saapuvat sunnuntaina kello 15.55.

Teksti: Päijänteen Ympäriajon Tiedotus, Milla Vahtila / Moottoriurheilu.tv


 

Uusin numero