Päitsi 2009 voitto sekuntipeliä loppuun asti

Timonen jahtasi historiallista viidettä voittoa. Silvan puolestaan himoitsi kisauransa täydennykseksi nimeään Päijänne-kilpeen. Jännittävän sekuntitaistelun tuloksena Timonen sai nimensä historian kirjoihin ottamalla viidennen perättäisen Päijänteen ympäriajon voiton.

Seutulasta MK 27 Timonen lähti kohti Laakson kentän viimeistä yleisömaastokoetta kolmen sekunnin turvin ennen kovaa kiriä pitänyttä Silvania. Perässä tuli Pentti Nurminen kärkimiehillä 1.34 minuuttia jääneenä.

Tulokset MK 28 jälkeen:
Timonen
Silvan + 00:04:60
Nurminen + 01:37,30
Ahonen + 03:16,68
Mattila + 04:05,53
Pulkkinen + 04:57,40
Suominen +05:30,26
Turma + 05:39,28

Pohjamo keskeytti Huhdanojalle

Lauantain jälkeen kilpailussa toisena ollut Petri Pohjamo keskeytti sunnuntaina päivän toiselle maastokokeelle (MK 23 Huhdanoja). Pohjamo kaatui pahannäköisesti ja perässä tullut Heikki Timonen pysähtyi paikalle varmistamaan, että Pohjamolla on kaikki kunnossa. Menetetty aika korvattiin Timoselle niin, että hän sai maastokokeelta saman ajan kuin MK:n nopeimmin ajanut Janne Suominen. Enduron säännöt määräävät kuljettajan pysähtymään, jos on epäily, että kilpakumppani on loukkaantunut.

Sunnuntaina ajettiin seitsemän maastokoetta, viimeinen on MK28 Laakso.

HMK:n tiedote/Elina Raittila

Päijänne ratkaistiin viimeisellä maastokokeella

Salpausselän Moottorikerhon Heikki Timonen voitti Päijänteen ympäriajon viidennen kerran peräjälkeen. Jämsän Seudun Moottorikerhon Petteri Silvan jäi Timosesta lopulta neljä sekuntia. Kolmas oli Salpausselän Pentti Nurminen, joka jäi Timosesta minuutin ja 37 sekuntia. Timosen ajoaika maastokokeilta oli viisi tuntia 43 minuuttia ja neljä sekuntia.

Silvan kiri Timosta kiinni maastokokeilla 25, 26 ja 27. Maastokokeen 25 jälkeen Timosen ja Silvanin ero oli 20 sekuntia. Maastokokeen 26 jälkeen ero oli 15 sekuntia ja maastokokeen 27 jälkeen kolme sekuntia Timosen hyväksi. Pentti Nurminen ajoi koko sunnuntain kolmantena.

Heikki Timonen johti, kun kilpailua oli ajettu 24 maastokoetta. Toisena oli Jämsän Petteri Silvan, joka oli 28 sekuntia Timosen perässä.
Kolmantena oli Salpausselän Pentti Nurminen.

Kilpailun kärkisijoista taistellut Sipoon Moottorikerhon Petri Pohjamo keskeytti maastokokeelle 23. Pohjamo kaatui pahannäköisesti ja perässä tullut Timonen pysähtyi varmistamaan, että Pohjamolla on kaikki kunnossa.

Menetetty aika korvattiin Timoselle niin, että hänen aikansa maastokokeelta on sama kuin maastokokeen nopeimman Janne Suomisen. Enduron säännöt määräävät kuljettajan pysähtymään, jos on epäily, että kilpakumppani on loukkaantunut.

Kilpailussa oli 28 maastokoetta. Päijänne kierrettiin tänä vuonna länsipuolta, molemmat yötauot vietettiin Lahdessa.

Kolmen parhaan kommentteja kilpailun jälkeen:

Heikki Timonen: Perjantai meni ihan ok, lauantaiaamu tuntui pikkuisen takkuisella. Tuntui, että reitti oli niin kova ja jäinen, etten saanut oikein rytmiä. Lauantai-iltana oli niin raihnainen olo, että mielessä kävi että on tämä hullunhommaa. Lauantaina oli jännät paikat, kun neljä miestä vuorotteli kärjessä, mutta en siitä stressaantunut vaan ajattelin että katsotaan tulokset sitten lopuksi. Kovaa vääntöä oli tänä vuonna. Nyt täytyy hetki miettiä vieläkö tullaan ajamaan, ensi vuonna olisi tietysti taas kilpi katkolla.

Pohjamon auttamista Timonen kommentoi seuraavasti:
Se oli todella ilkeän näköinen tilanne. En siinä erityisemmin mitään miettinyt vaan yritin auttaa Peteä. Siinä sitten soitettiin Petelle apua ja lähdin sitten jatkamaan, kun Pete sanoi pärjäävänsä. Tulosten kannalta nämä tilanteet ei ole koskaan yksiselitteisiä.

Petteri Silvan:
Koko ajan yritin tulla sen mitä osasin. Ainahan tällaiset tulokset harmittaa. Reitistä ei ole valittamista, paikalliskerhot on tehnyt kovaa duunia. Tänään oli vetistä, mutta se ei ajoa haitannut. Heikiltä oli oikein tehty jäädä auttamaan Peteä, olisin itsekin jäänyt ja jos siellä itse olisi, niin toivoisi, että joku pysähtyy. Seuraavasta Päitsistä en lupaa mitään, sinne on vielä vuosi aikaa.

Pentti Nurminen:
Kaikin puolin tyytyväinen täytyy olla. Vähän totta kai harmittaa, et joutui tällä tavalla taipumaan, mutta ei mitään. Lopulta tämä oli hyvä tulos ja tärkeät pisteet SM-tilanteen kannalta.

Nuorin kuski tyytyväisenä maalissa
Kilpailun nuorin kuljettaja oli 16-vuotias Tuusulan Moottorikerhon Mikael Miettinen. Miettinen oli lopputuloksissa B-luokan 35. B-luokan kuljettajia ajoi maaliin saakka 47. Toinen 16-vuotias Jämsän Paavo-Petrus Mäkinen oli B-luokan 11.

Miettinen oli maalissa tyytyväisenä:
Ihan hyvät fiilikset on, hieno kokemus. Pimeillä oli vähän ongelmia, perjantaina hajosi valot ja lauantaina oli rengasrikko. Heinolassa sain sen korjattua. Reitti oli hyvä, ei niin raskas kun olin ajatellut, vaan kevyt ja nopea. Ei ollut ollenkaan pahaa pöperöä. Seuraava kilpailu on sitten Hyvinkään nuorten SM-kilpailu huhtikuussa.

Yleiskilpailun 15 parasta:

1 Timonen Heikki SsMK KTM 5:43:04,22
2 Silvan Petteri J-SMK Suzuki 5:43:08,82 00:04,60
3 Nurminen Pentti SsMK Suzuki 5:44:41,52 01:37,30
4 Ahonen Tuomas PadMU Honda 5:46:20,90 03:16,68
5 Mattila Jari SiMK Suzuki 5:47:09,75 04:05,53
6 Pulkkinen Jari HlMK Honda 5:48:01,62 04:57,40
7 Suominen Janne J-SMK Suzuki 5:48:34,48 05:30,26
8 Turma Olli J-SMK KTM 5:48:34,50 05:30,28
9 Leponiemi Marko MSMK Kawasaki 5:50:14,36 07:10,14
10 Nikander Roni NMK KTM 5:50:18,85 07:14,63
11 Kantonen Oskari ME-Racing KTM 5:51:33,75 08:29,53
12 Nikander Riku NMK KTM 5:54:27,23 11:23,01
13 Kauppinen Matti K-SMK Honda 5:54:58,10 11:53,88
14 Riiheläinen Riku P-BMK Gas Gas 5:57:44,87 14:40,65
15 Karma Mika RiMPKK Yamaha 5:58:40,34 15:36,12

Uusin numero