Paholaishaukat avasi voitolla

Kotijoukkue Paholaishaukat lähti kisaan hienoisena ennakkosuosikkina ykköstykkinään viime vuoden liigan pistekuningas  Kalle Katajisto. Paholaishaukkojen haastajina kisaan lähtivät Seinäjoen Kotkat sekä Hyvinkään Sand Blowers. Kauhajoen Jokerien vauhdin ei uskottu tässä porukassa riittävän.

Sand Blowersin voittohaaveet kokivat pahan kolauksen kilpailun toisessa erässä, kun Jari Mäkinen kaatui ensimäisessä päässä tullen hylätyksi. Mäkinen loukkasi itseään tilanteessa siinä määrin, että jouduttiin kuljettamaan ambulanssilla sairaalaan.

Polveaan ja päätään valitelleen Mäkisen kilpailu loppui siis siihen.

Paholaishaukat sekä Kotkat keräsivät pisteitä tasatahtiin aina erään 17 asti. Kilpailua johti 16:n erän jälkeen Paholaishaukat 31 pisteellä, toisena oli Kotkat vain kolme pistettä Paholaishaukkojen perässä. Sand Blowers oli kerännyt tähän mennessä 26 pistettä, tosin yhden  erän enemmän ajaneena kuin kärkikaksikko. Jokerien oli ollut tyytyminen keräämään jäännöspisteitä.

Kilpailun voitto ratkaistiin erässä 17, jossa kohtasivat Paholaishaukkojen Marko Suojanen ja Jiri Nieminen saaden vastaansa Kotkien Mika Lopin ja Jooa Partasen. Ensimmäisellä yrityksellä Kotkien Loppi kaatui tiukan ensimmäisen pään taistelun jälkeen tullen hylätyksi. Toisella yrittämällä Paholaishaukat otti helpohkon 5-1 voiton ratkaisten samalla voiton.

Paholaishaukat lopulta voittoon 39 pisteellä, Kotkat toiseksi 33 pisteellä, Sand Blowers kolmas 29 pisteellä ja Jokerit jätettiin jumboksi 12 pisteellä.

Kilpailun hahmo oli jokaisen ajamansa erän voittanut Paholaishaukkojen Kalle Katajisto keräten 15 pistettä. Kotkien Juha Hautamäki keräsi kuudesta erästään 16 pistettä. Sand Blowersin ruotsalaisvahvistus Daniel Henderson ajoi joukkueelleen 10 pistettä.

Tulokset:
1. Paholaishaukat 39: Kalle Katajisto 15, Niko Siltaniemi 8, Marko Suojanen 8, Jiri Nieminen 8
2. Kotkat 33: Juha Hautamäki 16, Joni Keskinen 4, Mika Loppi 6, Jooa Partanen 7
3. Sand Blowers 29: Daniel Henderson 10, Jari Mäkinen 0, Aarni Heikkilä 8, Nike Lunna 11
4. Jokerit 12: Janne Nyman 7, Vili Mattila 1, Jouni Viljanen 1, Jere Lehtonen 3
 

Uusin numero