Ostetaanko tälle miehelle KTM:n MotoGP-pesti?

Nimiä sinkoilee spekuloinneissa espanjalaisesta Pol Espargarosta lähtien, mutta Italian GP-viikonvaihteen jälkeen tapetille on nostettu erityisesti Thomas Lüthi – ja nimenomaan tämän taustajoukkojen taholta.

– Lüthi ei rokottaisi pahemmin KTM:n palkkabudjettia ja lisäksi hän toisi merkittävän sponsorin tullessaan, kerrotaan kuljettajan taustoilta.

Kalliolta aikoinaan 125-kuutiosten maailmanmestaruuden vain viidellä pisteellä riistäneen ja meneillään olevalla kaudella Moto2-luokassa kolmantena majailevan Lüthin manageri Daniel M. Epp vahvistaa käyneensä neuvotteluja KTM:n kanssa. Neuvotteluissa on ollut mukana myös itävaltalaisvalmistajan MotoGP-projektin käytännön nyörejä näpeissään pitävä Mike Leitner.

Epp antaa ymmärtää, että Lüthi, 29, on valmis kilpailemaan kuninkuusluokassa noin 400 000 euron palkalla. Tosin sekin on tavallaan paljon, sillä usean kuljettajan tiedetään joutuneen tuomaan tiimilleen kasapäin kahisevaa kilvanajon mahdollistaakseen.

Eppin, Lüthin ja aikoinaan suomalaistalli Ajo Motorsportinkin matkassa tiiviisti ollut vedonlyöntiyhtiö Interwetten on myös kiinnostunut panostamaan sveitsiläisen mahdolliseen MotoGP-uraan ja tietenkin näkyvyyteen ratamoottoripyöräilyn kirkkaimmissa parrasvaloissa.

– Siirtyminen MotoGP-luokkaan on osaltani nyt ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Se on paljon enemmän kuin pelkkä huhu. Keskityn tietysti täysillä nykyiseen työhöni Moto2-luokassa, mutta käymme samalla neuvotteluja KTM:n kanssa, Lüthi vahvistaa.

Lüthi testaa Kallion
kanssa Mugellossa

KTM puolestaan vahvisti jo keväällä, että se tarjoaa Lüthille mahdollisuuden testata RC16-pyörää.

KTM:n taholta ei tarkkoja päivämääriä ole vielä tuotu julkisuuteen, mutta Lüthi avaa salaperäisyyden verhoa sen osalta, milloin hän pääsee testitöihin Kallion rinnalle.

– Testaan KTM:n MotoGP-luokan pyörää ensimmäisen kerran 21.-22. kesäkuuta Mugellossa.

MotoGP-pestiä kaudella 2017 kaikkea muuta kuin salettina pitävä Lüthi luonnehtii tuon testijakson merkitsevän eräänlaista vedenjakajaa pitkällä urallaan.

– Se selventää silloin tulevaisuuttani. Joko jatkan myös ensi vuonna Moto2-luokassa, tai sitten MotoGP-luokan suunnitelmistamme tulee totta, pyörittele Lüthi.

Uusin numero