25 huhtikuun, 2024
Puhelin kilahti Oy Julius Tallberg Ab:n koneliikkeessä Helsingin City-käytävässä alkukesän aamuna 1961. Soittaja kysyi Tallbergin 23-vuotiasta myyntitykkiä Aarno Erolaa.
– Hän olisi nyt täällä, soittaja kuiskasi. – Hän meni pomon kanssa syömään, ja jos aiot hoitaa hommasi, sinun on syytä tulla paikalle nyt.
Erola säntäsi siltä seisomalta tsupparimopon selkään ja lähti vinguttamaan kohti keskustan toisella laidalla sijainnutta huoltokorjaamoa.
Perille päästyään hän tarkisti, että asiakas oli edelleen taukotuvan puolella. Sen jälkeen hän livahti korjaamon ovesta sisään. Ja siinä se oli. Kaksitahtisen 500-kuutioisen Adlerin sylinteri lepäsi puhtaan kiiltävänä huoltopöydän nurkalla.
Erola nappasi pytyn käteensä ja kurkisti sylinteriputken sisälle. Arvoitus ratkesi. Aivan kuten alan miehet olivat aavistelleet, Adlerin pytyssä oli kolme erillistä huuhtelukanavaa.
Erola kaivoi taskustaan paperiarkin ja pyöräytti sen sylinteriputken sisälle. Ensin hän varmisti, että putkea vuoraava paperi pysyi paikallaan. Sen jälkeen alkoi painella sylinteriaukkojen reunoja niin, että niiden ääriviivat piirtyivät kohokuvioina paperin pintaan.
Lopputulos oli täydellinen. Erola viikkasi paperin taskuunsa ja karautti mopollaan takaisin työpaikalleen. Siellä hän sulki paperin kirjekuoreen ja postitti sen Husqvarnan pääinsinöörille Bror Jaurénille Ruotsiin.
Kaksi viikkoa myöhemmin Erola lähti kilpailumatkalle Keski-Eurooppaan. Kiertueen ensimmäinen etappi oli Etelä-Ranskassa Cognacin liepeillä ajettu kansainvälinen kisa.
Matkalla hän poikkesi Husqvarnan tehtaalle ja poimi kyytiinsä uuden, Bror Jaurénin johdolla rakennetun motocrosspyörän. Pyörää luovuttaessaan tehtaan miehet iskivät Erolalle silmää ja totesivat, että sylinterin aukotusta on nyt hivenen muutettu. Teho oli kasvanut kolmen hevosvoiman verran. Vielä paremmin oli parantunut koneen vääntö.
Erola puolestaan totesi Ranskaan päästyään, ettei tehtaan miesten kommenteissa ollut ylisanoja yhtään. Husqvarnan uusi tehdaspyörä lauloi aivan eri malliin kuin ennen.
Kaukaisia ovat ne 1960-luvun alkuvuodet, jolloin nuori Aarno Erola työskenteli arkipäivät Julius Tallbergin palveluksessa Helsingissä ja veteli vapaa-ajat tehtaan laskuun motocrossia.
– Husqvarnat olivat edistyksellisiä moottoripyöriä. Niiden paras puoli oli keveys. Ongelmana oli niiden tehon puute. Se korostui varsinkin nopeilla radoilla, joissa keveys ei päässyt niin hyvin oikeuksiinsa. Varsinkin italialaiset Aermacchit ja jotkut englantilaiset pyörät menivät huomattavasti lujempaa, Erola muistelee.
Erityisen hyvin kulkivat saksalaiset Adlerit ja Königit. Kilpailevat leirit eivät voineet kuin hämmästellä. Kukaan ei osannut sanoa, mihin saksalaismerkkien ylivertainen teho perustui.
– Pikku hiljaa alkoi voimistua huhu, jonka mukaan Adlerin sylinterissä oli kolme huuhtelukanavaa. Husqvarnassa niitä oli kaksi. Kun tällainen pytty tuli sitten hollille, niin pitihän se asia tarkistaa. Lopputulos oli se, että Husqvarna sai kertaheitolla huomattavasti lisää tehoa, Erola nauraa.
Aarno Erola on sota-ajan lapsia. Hän täytti uudenvuoden päivänä 68 vuotta.
Erolan Jaakko-isä kaatui jatkosodan taisteluissa Seesjärvellä 1942. Pikku-Aarno lähetettiin seuraavana vuonna sotalapsena Ruotsiin. Sijaisperhe löytyi Kisasta viitisenkymmentä kilometriä Linköpingistä etelään.
Kaksi vuotta myöhemmin hänet palautettiin äidin ja siskon luokse Järvenpäähän. Ruotsalaisista sijaisvanhemmista jäi kuitenkin niin hyvät muistot, että hän vietti Kisassa kaikki mahdolliset lomansa seuraavan kymmenen vuoden ajan.
– Se oli ihanaa aikaa. Moottoripyörät kasvattivat Ruotsissa suosiotaan jatkuvasti, ja sellainen meininki oli kuin tehty meikäläiselle. Sieltä minäkin ensimmäisen prätkäni ostin. Vuosi oli 1955 ja pyörä 125-kuutioinen Husqvarna.
Erola ajoi Hussellaan Suomessa kolme kisaa ja vaihtoi sitten Maicoon. Ensimmäinen SM-osakilpailun voitto heltisi Porvoossa 1958. Maicon jälkeen Erola ajoi yhden kauden Pannoniaa ja hyppäsi sen jälkeen takaisin Husqvarnan satulaan.
Suomen mestaruuden hän voitti 250-kuutioisissa kahdesti peräkkäin 1960 ja 1961 ja sen päälle 500-kuutioisissa 1963.
Siinä välissä, keskellä heleintä kesää 1962, Erola räjäytti pankin ja voitti Ruskeasannalla ajetun 250-luokan MM-osakilpailun. Se oli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalaisen moottoripyöräilijän ajama MM-tason ykkössija.
– Voitin ensimmäisen erän ja olisin voittanut toisenkin, ellen olisi kaatunut etujousituksen hajottua kaksi kierrosta ennen maalia. Toisen erän ykkönen oli muuten Jeff Smith.
Kausi 1962 oli ensimmäinen, jolloin 250-kuutioisissa ajettiin maailmanmestaruudesta. Erola oli lopputulosten viides.
Erola lopetti motocrossin ajamisen syksyllä 1964. Hän oli silloin 26-vuotias. Hän oli kouluttautunut asentajaksi, ja hän halusi ruveta tekemään ns. oikeita töitä.
Vuonna 1967 Erola perusti Autohiomo-nimisen moottorikoneistamon. 1980-luvun puolivälissä hän luopui yrityksestään, mutta viisi vuotta myöhemmin se oli jälleen hänen hallussaan. Samassa yhteydessä firman nimi muuttui GT-Motoriksi. Se toimii Helsingin Pitäjänmäellä ja työllistää tätä nykyä kuusi henkeä; viisi plus minä, niin kuin toimitusjohtaja Erola sanoo.
Aarno Erola on ehtinyt tehdä kohtuullisen selvää jälkeä myös moottorikelkan sarvissa. Miehen palkintokaapissa on muun muassa kelkkacrossin SM-hopeaa 1970-luvun puolivälistä.
Erolan ansiolistalta löytyy sellainenkin erikoisuus kuin moottorikelkalla ajettu sulan veden maailmanennätys. Kesällä 1985 hän kohisteli Ski-Doollaan peräti 45,5 kilometriä eteläsavolaisen järven laineilla.
– Olenhan minä voittanut moottorikelkalla yhden Neuvostoliitonkin mestaruuden. Ensin ajettiin kelkoilla Rovaniemeltä Murmanskiin, ja kun Murmanskissa sattui olemaan samaan aikaan sikäläiset mestaruuskisat, pyysin päästä mukaan. Ensin tuli starttilupa, ja sitten tuli voitto.
Olivat ne vähän ihmeissään.
Teksti: A.C. Keller
